Paasto - mystiikkaa, sääntöjä vai vieroitusta?

Protestantit ovat paastonneet jo viikon, tuhkakeskiviikosta lähtien. No, paastonneet ja paastonneet... Ortodoksit aloittivat viime sunnuntain, laskiaisen, jälkeen. Protestanttien paasto on tietysti hyvin huomaamatonta: pyritään hidastamaan, keskittymään olennaiseen, niin että mieli herkistyisi pyhille kohtaamisille. 

Vaikka olen seurannut ortodoksista hengenelämää sivusta niin Suomessa kuin Venäjälläkin, paaston yksityiskohdat ovat jääneet minulle hämäriksi. Ortodoksista paastoa voidaan myös lieventää: "mitä enemmän nähdään vaivaa pyhän tai juhlapäivän kirkolliseen viettämiseen, sitä enemmän ruuassa sallitaan lohdutuksia." Pietistien pojille ja tyttärille on suorastaan häkellyttävää lukea vaikkapa isä Serafimin tulkitsemia paastosääntöjä: "Sillä kun ortodoksiseen paastoon tottuu, öljyn tai paistettujen ruokien salliminen pienen viinin kera on todellakin lohdutus, kuten myös fyysisen voiman lähde."

Meillä sen sijaan pohditaan ekopaastoa, hiilipäästöjen pienentämistä, shoppailun ja lämpimällä vedellä lotraamisen vähentämistä. Itse kannattaisin lämpimästi tiukkaa paastolinjaa kaikenlaisten härvelien käyttöön: "Paaston aikana sallittakoon vain perinteiset viestintätavat, kuten hyvälle paperille musteella kirjoitetut kirjeet. Hätätapauksissa sallittakoon sähkeet."

En voi olla siteeraamatta ortodoksisen joulun ja apostolien paastoa koskevaa sääntöä:

"Tulisi huomauttaa, että pyhien apostolien paastona ja joulupaastona tiistaina ja torstaina emme syö kalaa, vaan pelkkää öljyä ja viiniä. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin emme syö öljyä emmekä viiniä. Lauantaisin ja sunnuntaisin syömme kalaa. Jos tiistaina tai torstaina juhlitaan pyhää, jonka jumalanpalveluksessa on määrätty laulettavaksi suuri ylistysveisu, syömme kalaa. Jos tämä osuu maanantaille, teemme sanoin, mutta keskiviikon tai perjantain kyseessä ollessa nautimme vain öljyä ja viiniä. Jos keskiviikkona tai perjantaina juhlitaan pyhää, jolle toimitetaan vigiliapalvelus, tai kirkon praasniekkaa, sallimme öljyn, viinin ja kalan."

Olen mykistynyt. Kerrassaan riemastuttavaa! Niin, olisiko siinä uudessa protestanttisessa paastosäännössäkin lievennyksiä tyyliin: "Sunnuntaisin sallittakoon suihku ennen messua ja messun aikana kolehdin maksu matkapuhelimella. Kolehdin maksamisen jälkeen voi vilkaista yhden tai korkeintaan kaksi lyhyttä viestiä."

Eeva-Liisa

Runon tulkinta on kehossa ja äänessä

Alla Demidova

Luin jostain teatteriohjaaja Jouko Turkan todenneen lausuntataiteen olevan ”tunne-elämältään häiriintyneiden keski-ikäisten naisten terapiaa.” Vai niin. Se ei heti tullut mieleen, kun kuuntelin Alla Demidovan, moskovalaisen - Tagankalla Vysotskin kanssa esiintyneen - näyttelijättären tulkintoja Pasternakin ja Brodskin runoista Pietarin Filharmonian suuressa salissa viime sunnuntaina.

Alla Demidova ei niinkään lausunut kuin eläytyi Boris Pasternakin ja Josif Brodskin teksteihin, heidän elämäntarinoidensa kautta. Ei niin, että kukaan olisi kuvitellut runojen olevan suoraa kerrontaa runoilijoiden elämästä, vaan runoilijoiden hengitystä sanoin ilmaistuna.

Demidovaa ei ensi alkuun hyväksytty teatterikouluun huonon ääntämyksen vuoksi.

Nyt Filharmonian suuri sali oli ääriään myöten täynnä. En ole kokenut Suomessa vastaavaa, vaikka toki nyt jo edes menneiden leidien kuten Ritva Ahosen, Eeva-Kaarina Volasen ja Aino-Maija Tikkasen lausuntailloissa oli väkeä. Puhumattakaan Ella Erosesta, jonka äänestä tuli Tukholman stadionilla vuonna 1940 suomeksi ja ruotsiksi lausutun Maamme, Vårt land -laulun jälkeen Suomen ääni, sinivalkoinen ääni.

Demidovan tulkitsemia runoja ei lueteltu ohjelmassa, mutta mieleen jäi tarinanpätkiä. Pasternakin hän kertoi olleen koti-ihminen, mikä jotenkin yllätti: useiden naisten mies, mukaan lukien Tsvetajevan rakastettu, mahdollisesti vain platonisena rakkautena, mutta kiihkeänä kirjallisuutena. Brodskin vanhempien kanssa isolla vaatekaapilla jaettu huone: siinä runon tila, avaruus. 

Ensi vuonna 80 vuotta täyttävä Alla Demidova pesisi luultavasti Joken suun saippualla ja naurahtaisi kevyesti matalalla hurmaavalla äänellään poistuessaan näyttämöltä.

Eeva-Liisa

Ella Eronen vuonna 1940 Tukholmassa

Pimeys käy ajatuksen edellä

Ystäväni oli jo kyllästymiseen asti suositellut elokuvaa Granaattiomenan väri. Joo-joo, mutta en minä kaikkea ehdi, ja mistä mukamas sellaisen vanhan klassikon edes yhtäkkiä löytää? Netistä, vastasi ystäväni lakonisesti. Niin todella: täällä voi useimpia filmejä katsella netistä. Millä oikeuksilla ja miten se on mahdollista, älkää kysykö minulta, en todellakaan tiedä. Sitä paitsi, Luoja varjelkoon, en ole ehtinyt etsiä elokuvia saatikka katsella niitä. Mutta nyt suomalainen kanava tuli apuun: Teema näytti viime keskiviikkona silloisessa Gruusiassa syntyneen kulttiohjaaja Sergei Paradzhanovin klassikon vuodelta 1968. Jännittävää muuten ajatella, että elokuva tehtiin Neuvostoliitossa juuri vuonna 1968, kun lännessä keskustelu niin oikeasta kulttuurista kuin sen kuvaamisesta kävi kuumana, niin kuumana että rovioita syntyi, syttyi ja savusi. Mutta Neuvostoliitossa tehtiin esteettinen elokuva, jossa yksilön rakkaus ja elämän tarkoitus olivat pääosassa.

"Haimme sijaa rakkaudellemme, mutta sen sijaan tie vei meidät vainajien maahan." Vainajien maa on maa, jossa rakkaus ei voi toteutua, jossa muodot, säännöt, olkoonkin että ikivanhan perinteen velvoittamat, sitovat ihmisen kädet, mielen ja sydämen. Ehkä sielunkin.  

"Mene etsimään suoja epäitsekkäästä rakkaudesta." "Menen etsimään sitä luostari luostarilta." Luostarin arki, hierarkia, kova työ saattaa helpottaa. Mutta sisimmässään ihminen on yksin ratkaisunsa kanssa.

"Näin kaiken kirkkaana ja oudon latteana ja tajusin, että elämä oli jättänyt minut." "Kuulen kotiinpaluun ja toivon kutsuja, mutta olen uupunut. Kuka on levittänyt kaiken tämän surun...". 
Minämuoto on surun ja latteuden lähde. Yhteisön laulu, sinun laulusi, minun lauluni, meidän laulumme ja heidän laulunsa, valaisee pimeyden. "Pimeys käy ajatuksen edellä, mutta laulu on aina kanssani."

Miten lapsuus, jos ei aina onnellinen, kuitenkin useimmiten aurinkoisempi, kirkkaampi ja selkeämpi kuin aikuisuus, loistaa ja lämmittää syvällä sisimmässsä. Kaukaisina vuosina varastoitunut yksinkertaisuuden lämpö sulattaa pettymysten, kyynisyyden ja mistään innostumattomuuden hyhmän myöhäiseen ikään.

"Kaukaisten vuosien aurinkolaaksossa elävät lapsuuteni, rakkauteni...".

Eeva-Liisa  

 

 

Laulu jonka tuntevat kaikki

Istuin italialaisessa ravintolassa parin ystävän, Tanjan ja Galjan, kanssa. Olimme juuri käyneet katsomassa Galjan edesmenneen miehen keramiikkanäyttelyn. Puhuimme niitä näitä, keräsin hyvän aterian jälkeen voimia kertoakseni elokuvasta Leviatan, josta täällä puhuvat ja kiistelevät nyt kaikki. Halusin keskustella siitä näiden viisaiden naisten kanssa, jotka tuntevat kotimaansa paremmin kuin minä. Mutta ennen kuin pääsin alkuun Galja alkoi kertoa tarinaa...

... Marie Poiret'sta, naisesta joka synnytti yhden kauneimmista lauluista, joka herättää ihmisessä koko elämän kattavia syviä muistoja, ja jonka Venäjällä tuntevat kaikki. Laulun nimi suoraan suomennettuna on Minä matkustin kotiin. Kerrotaan että Marie Poiret kirjoitti laulun matkustaessaan kotiin Venäjän ja Japanin sotarintamalta 1900-luvun alussa, laulun rytmi löytyi junan kolkkeesta, sanat tulkitsivat hänen omaa elämäänsä. 

 Marie Poiret' isoisä Victor Puare oli tullut Venäjälle sotimaan Napoleonin armeijan mukana vuonna 1812, mutta kuinka ollakaan, jäänyt sille tielleen ja löytänyt uuden elämän Moskovasta. Isoisä perusti Moskovaan urheilusalin, jossa saattoi harrastaa miekkailua ja voimistelua. Hänen poikansa Jakov jatkoi menestyvää liiketointa ja sai vaimonsa kanssa seitsemän lasta, joista nuorin oli Marie. Hän syntyi 4.1.1864.

Marie Poiret'n harvinaista lahjakkuutta ei voitu olla huomaamatta: hän lauloi, tanssi, soitti, teki lauluja, näytteli. Mutta vanhemmat kuolivat ja huolehtiakseen Marien tulevaisuudesta sukulaiset naittivat hänet 16-vuotiaana 30 vuotta vanhemmalle insinöörille Sveshnikoville. Mies laitatti Marien mielisairaalaan, kun nuoren naisen temput ja temperamentti eivät sopineet porvarilliseen elämäntapaan. Mutta elämällä oli toinen rooli Marielle: kuuluisa teatterinjohtaja Leontovski tapasi Marien ja kutsui hänet teatteriinsa työhön. Marie pääsi näyttämään näyttelijän ja laulajattaren kykynsä.

Ajat muuttuivat ja Marie lähti Pietariin. Hänet hyväksyttiin keisarilliseen Aleksandrinskin teatteriin. Hän menestyi, mutta sai olla varovainen, koska teatterin tähti Maria Savina ei katsonut hyvällä silmällä nousevaa kykyä...

1904 - 05 Marien elämä sai taas uuden käänteen, kun hänet lähetettiin viihdytysjoukkoihin Venäjän ja Japanin sotaan. Mutta lahjakas nainen ei vain viihdyttänyt sotilaita rintamalla, vaan kirjoitti kolumneja ja runoja kotiin Novoje vremja -lehteen. 

Palattuaan sotaretkeltä Maria jatkoi boheemielämäänsä ja hänellä oli useita suhteita. Siviiliavioliitot tai avoliitot olivat Pietarin ja Moskovan taiteilijapiireissä siihen aikaan enemmän tai vähemmän hyväksyttyjä. Yhdessä näistä syntyi vuonna 1898 tytär Tatjana.

Mutta Marieta odotti ennen kokematon onni: hän rakastui päättömästi kreivi Orlov-Davydoviin. Tunne oli molemminpuolinen ja he menivät naimisiin. Mariesta tuli kreivitär Orlova-Davydova. Avioliitto oli onnellinen, kunnes... Kreivi halusi kovasti lasta, mutta Mariella oli jo jonkin verran ikää, eikä lasta alkanut kuulua. Kekseliäs Marie löysi sopivan sylilapsen kreivin ollessa pitkiä aikoja työmatkoilla ja tämän palattua väitti sitä heidän yhteiseksi. Asiasta sukeutui pitkällinen ja skandaalinkäryinen oikeusjuttu. Marie passitettiin vankilaan...

 ... tämän vaiheen päätti vuoden 1917 vallankumous. Kenelläkään ei ollut enää aikaa pohtia porvarillisia perheriitoja. Kreivi karkasi länteen Kerenskin autokuskina. Marie jäi Venäjälle ja eli, kuten tarina kertoo, oman vuosisatansa ilottomasti ja kuoli vuonna 1933. 

Marie Poiret'n tarina ja laulu elävät. 

Eeva-Liisa

 

Tarinamme sankarittaren nimen kirjoitusasu eri lähteissä vaihtelee riippuen siitä onko se suvun alkuperäisessä ranskalaisessa muodossa, venäjännetty tai transkriboitu suoraan venäjästä esim. englanniksi.

Googlaa esim. Mary Puare - romans "Ya ehala domoy"

tai elämäntarina:

Мария Пуаре - автор романса «Я ехала домой» - в программе Абсолютный слух

tai erinomainen tulkinta: Рада Волшанинова - Я ехала домой