Pimeys käy ajatuksen edellä

Ystäväni oli jo kyllästymiseen asti suositellut elokuvaa Granaattiomenan väri. Joo-joo, mutta en minä kaikkea ehdi, ja mistä mukamas sellaisen vanhan klassikon edes yhtäkkiä löytää? Netistä, vastasi ystäväni lakonisesti. Niin todella: täällä voi useimpia filmejä katsella netistä. Millä oikeuksilla ja miten se on mahdollista, älkää kysykö minulta, en todellakaan tiedä. Sitä paitsi, Luoja varjelkoon, en ole ehtinyt etsiä elokuvia saatikka katsella niitä. Mutta nyt suomalainen kanava tuli apuun: Teema näytti viime keskiviikkona silloisessa Gruusiassa syntyneen kulttiohjaaja Sergei Paradzhanovin klassikon vuodelta 1968. Jännittävää muuten ajatella, että elokuva tehtiin Neuvostoliitossa juuri vuonna 1968, kun lännessä keskustelu niin oikeasta kulttuurista kuin sen kuvaamisesta kävi kuumana, niin kuumana että rovioita syntyi, syttyi ja savusi. Mutta Neuvostoliitossa tehtiin esteettinen elokuva, jossa yksilön rakkaus ja elämän tarkoitus olivat pääosassa.

"Haimme sijaa rakkaudellemme, mutta sen sijaan tie vei meidät vainajien maahan." Vainajien maa on maa, jossa rakkaus ei voi toteutua, jossa muodot, säännöt, olkoonkin että ikivanhan perinteen velvoittamat, sitovat ihmisen kädet, mielen ja sydämen. Ehkä sielunkin.  

"Mene etsimään suoja epäitsekkäästä rakkaudesta." "Menen etsimään sitä luostari luostarilta." Luostarin arki, hierarkia, kova työ saattaa helpottaa. Mutta sisimmässään ihminen on yksin ratkaisunsa kanssa.

"Näin kaiken kirkkaana ja oudon latteana ja tajusin, että elämä oli jättänyt minut." "Kuulen kotiinpaluun ja toivon kutsuja, mutta olen uupunut. Kuka on levittänyt kaiken tämän surun...". 
Minämuoto on surun ja latteuden lähde. Yhteisön laulu, sinun laulusi, minun lauluni, meidän laulumme ja heidän laulunsa, valaisee pimeyden. "Pimeys käy ajatuksen edellä, mutta laulu on aina kanssani."

Miten lapsuus, jos ei aina onnellinen, kuitenkin useimmiten aurinkoisempi, kirkkaampi ja selkeämpi kuin aikuisuus, loistaa ja lämmittää syvällä sisimmässsä. Kaukaisina vuosina varastoitunut yksinkertaisuuden lämpö sulattaa pettymysten, kyynisyyden ja mistään innostumattomuuden hyhmän myöhäiseen ikään.

"Kaukaisten vuosien aurinkolaaksossa elävät lapsuuteni, rakkauteni...".

Eeva-Liisa