Tervetuloa seuraamaan uutta blogia nimeltä Sijamuotoja, joka löytyy osoitteesta:
sijamuotoja.blogspot.com
Blogia kirjoittaa toinen Potjomkinin päivien kirjoittajista eli Eeva-Liisa, joka on palannut koti-Suomeen ja on hämmentävän usein hämmästynyt, häkeltynyt, hälyttynyt tai huolissaan. Olen onnekas, jos saan jakaa osan näistä kokemuksista. Toisaalta, blogin ei ole tarkoitus olla vain paluumuuttajan parkunaa, vaan myös leikkimielistä mitä monimuotoisempaa puhetta, sijamuotojen viljelyä ja hurmaavia sormiharjoituksia.
Eeva-Liisa
PS sijamuodothan ovat tässä puhdas tekosyy, tosiasiassa tuskin muistan kuinka monta sijamuotoa suomen kielessä on... kouluaikoinani niitä väitettiin olevan viisitoista, mutta ainakin yksi tai kaksi sijaa oli kuollut. Syvä kumarrukseni niille, jotka ovat oppineet tai opettelevat kielemme tolkuttomuuksia. Lisää kaikenlaisista tolkuttomuuksista tulevissa blogiteksteissä.
Blogin tarkoitus on kertoa elämästä Pietarin kujilla, pihoilla, kulisseissa ja niiden takana. Hämmästelemistä riittää jo matkalla Tshernyshevskajan metroasemalta kohti Potjomkininkatua ja Taurian puistoa. Kirjoitamme omakohtaisista kokemuksista kaupungissa, joka on muokannut kumpaakin kirjoittajaa suuntaan jos toiseenkin. Tämä näkyy ilmaisun ja tyylin kirjona.
tiistai 22. maaliskuuta 2016
torstai 4. helmikuuta 2016
Para!
Blogimme
ajatus on omien kokemusten pohjalta kuvata elämää Pietarissa. Eeva-Liisa
on tuonut esiin ainutlaatuisia havaintoja ja teemoja. Lopetan
päivittämisen, sillä omat välittömät
kokemukseni kaupungista ovat vähenneet matkojen harventuessa.
Aloitimme
orastavan toiveikkuuden vallassa. Viime vuosien tapahtumat Venäjällä muistuttavat Shakespearen
kuningasdraamoja, joissa riidellään, juonitellaan ja tuhotaan vastustajat. Juuri
ennen opposition mielenosoitusta sen johtaja murhataan. Syylliset löytyvät salamannopeasti.
Osa kansasta siirtyy tyrannin puolelle, muut vaikenevat. Isänmaanrakkaus
vaihtuu apatiaan: rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.
Zvagintsevin ”Leviatan”
on masentava kuvaus tilanteesta, jossa korruptoitunut valtakoneisto murskaa yksilön. Avoimeksi jää, onko nimi Leviatan enteellinen (tarun Leviatan
nielee auringon). Vai onko päähenkilö Kolja kuin raamatun Job, joka
epäinhimillisten kärsimysten jälkeen saa kokea armon? Elokuvassaan
”Pioneerisankarit” Natalia Kudrjašova kertoo omasta 30+ sukupolvestaan siitä, millaisia
ovat viimeiset pioneerileirien kasvatit. Kyseessä on toimelias sukupolvi, joka
täyttää elämänsä työllä, matkustamisella, kodin rakentamisella. Kuitenkin mielen
valtaa tyhjyys. Idealistisen kasvatuksen ja nykytodellisuuden ristiriita on
räikeä.”Nyt on toisenlainen aika, johon kyllä sopeudumme mainiosti, mutta
itsensä tunteminen todella eläväksi ihmiseksi on erittäin vaikeaa”, sanoo Kudrjašova.
Materialismin sijaan hänen sukupolvella on tarve ”suurempaan hyvään”.
Alakuloisista
näkymistä huolimatta: Pietari muuttuu alituisesti, se on yllättänyt minut positiivisesti
lukuisia kertoja ja tekee niin edelleenkin. Varmuuden vuoksi hyvästelen lukijat
”Kolmen sisaren” Olgan sanoin:
”Aika
kuluu ja me lähdemme iäksi, meidät unohdetaan, meidän kasvomme ja äänemme
unohdetaan, unohdetaan montako meitä oli, mutta meidän kärsimyksemme muuttuvat
iloksi niille, jotka tulevat elämään meidän jälkeemme, onni ja rauha koittavat
maan päällä ja hyvillä sanoilla siunaten muistetaan niitä jotka nyt elävät”.
(suom. M. Anhava) tiistai 26. tammikuuta 2016
On aika sanoa hyvästi...
Viisi vuotta on pitkä aika. Sanotaan, että aika menee nopeasti. En ole samaa mieltä. Aika on aina erilaista. On pitkää aikaa, ja lyhyttä. On odottavan aikaa, ja odotettua, ohikiitävää aikaa. On tullut aika sanoa hyvästit Pietarille.
Minä lähden, Pietari jää. Pietariin jäävät myös minun muistoni. Ja se aika, jonka olen elänyt. Minunkin aikani jää elämään Pietariin. Ajatus lohduttaa minua.
Kiitos teille lukijat, on ollut hyvä tietää että joku lukee blogia aina silloin tällöin, että joku on kanssamme. Lämmin kiitos myös kommenteista.
Eeva-Liisa ja Mikko (haluatko Mikko kirjoittaa omat hyvästit?)
Minä lähden, Pietari jää. Pietariin jäävät myös minun muistoni. Ja se aika, jonka olen elänyt. Minunkin aikani jää elämään Pietariin. Ajatus lohduttaa minua.
Kiitos teille lukijat, on ollut hyvä tietää että joku lukee blogia aina silloin tällöin, että joku on kanssamme. Lämmin kiitos myös kommenteista.
Eeva-Liisa ja Mikko (haluatko Mikko kirjoittaa omat hyvästit?)
lauantai 9. tammikuuta 2016
Sfinksi vai troikka, tsaari vai aivan tavallinen vaari?
"Pietarilla on aina kahdet kasvot. Ne on halkaistu kuin uusien sfinksien kasvot, joiden takana on Krestyn vankila. Älyllisen masokistin suurinta nautintoa on keskustella kulta- ja hopeakaudesta, ja Suuren kaupungin ainutlaatuisesta kohtalosta."
Kävelyilläni kohtaan useita kuvia, mutta totta on että usein ne viittaavat menneeseen, harvoin tulevaan tai läsnä olevaan. Mietin mikä voisi olla tämän päivän Pietarin - tai miksei saman tien Venäjän, vaikka mielelläni rajoitankin pohdintani ympärilläni sykähtelevään kaupunkiin - symboli, kasvokuva?
Joululomilta palattuani olen kiinnittänyt huomiota, taas kerran, julkisen tilan kuviin. Uuden vuoden ja joulutoivotusten kuvat tulevat traditiosta ja historiasta: televisiossa Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirill joululiturgiaa toimittamassa, kadulla on kuvia tsaari-Venäjän ajasta, mahtavista ruhtinaista ja vanhoista maaseutuperinteistä kuten kelkka-ajeluista troikalla - niin ja olihan hämmästyksekseni jo katumainos tulevasta prokuraattorin eli syyttäjäviranomaisen päivästä. Täällä lukuisilla eri ammattikunnilla on omat juhlapäivänsä. Minkälainen symboli, minkälaiset kasvot olisivat syyttäjäviranomaista esittävässä kuvassa?
Tulin pohtineeksi kuvien symboliarvoa, kun luin Jelena Hellberg-Hirnin teosta Leninburgista eli matkaa Pietarista Leningradiin ja taas Pietariin. Kiintoisasta kaupunkiarkkitehtuuria, kaupunkikuvaa ja symboleja historiaperspektiivistä luotaavasta teoksesta poimin tähän vain kysymyksen, joka kiteytyy siihen, mistä ajasta ja minkälaisesta maailmasta kertovat tämän päivän julkisen tilan kuvat ja muut symbolit Pietarissa? Mietin kuumeisesti olenko nähnyt tästä päivästä tai lähitulevaisuudesta kertovia symboleja, jotka eivät ole mainosten mekasta lainattua siirappihöttöä tai menneisyyden haikailua? Olenko nähnyt kuvaa, jossa olisi tämän päivän pietarilaiselle viesti jostain, mikä herättää toivoa, uskoa ja iloa tästä päivästä tai tulevasta? Miten olisi pieni kannustus vaikkapa aivan tavalliselle, joskin kunnolliselle ihmiselle, vaikkapa jollekin tämän päivän kurimuksessa kituuttavalle eläkeläisvaarille tai -mummolle?
Samalla kun pohdin tätä, mietin sydän syrjälläni, teenkö oikeutta rakkaalle viiden vuoden aikaiselle kotikaupungilleni, onko asia mitenkään paremmin Helsingissä ja muualla?
Eeva-Liisa
Elena Hellberg-Hirnin englanninkielinen alkuperäisteos: "Imperial Imprints. Post-Soviet St.Petersburg". Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2003. Lainaukset suomennoksesta, SKS:n toimituksia 1273, Helsinki 2010.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)