Haluaisin mainita kaikki nimeltä...

Pyhäinpäivän sää alkaa olla jo kylmä, ilma raaka. Lähden kuitenkin liikkeelle, sovimme tapaamisesta metroasemalla, josta lähtee bussi numero 75. Perillä näen vihreän korkean aidan, jossa on portti. Kun siitä astuu sisään, saapuu metsään tai puistoon, jossa kasvaa tavattoman korkeita mäntyjä. Ohitamme vihreän rakennuksen, valtavan ison kellon. Nainen lähestyy sitä ja kumauttaa. Ääni jää yksinäisenä soimaan korkeiden mäntyjen joukkoon.

Olemme Levashovon hautausmaalla. Tänne alettiin tuoda poliittisten vainojen uhreja vuonna 1937 jatkuen vuoteen 1954. Naiset, miehet ja lapset tapettiin muualla, useimmat ampumalla, ja tuotiin öisin isoilla kuorma-autoilla joukkohautoihin aitojen suojassa. Levashovossa on yhteensä lähes 47000 ihmisen viimeinen leposija. Muistohautausmaa avattiin vasta vuonna 1989.

Kuljen varjoisilla kujilla. Löydän juutalaisten, ukrainalaisten, assyyrialaisten, inkeriläisten, suomalaisten, virolaisten, puolalaisten muistomerkit. Merkillisin on kuuromykkien muistomerkki: kuuromykkien järjestöä syytettiin fasismista.

Hautausmaalla on puhdas, raikas ilma, jota on hyvä hengittää. Kuin lopulliseksi tuomioksi niille, joille ihminen oli vain Moolokin kitaan tuhoutuvaa lihaa.

Eeva-Liisa

Haluaisin mainita kaikki nimeltä... Anna Ahmatova.

Kuuromykkien muistokivi.

Totalitarismin Moolokin kita. Muistomerkki Levashovon hautausmaan ulkopuolella.

 

Sipulin halkaisemisen kysymyksiä

Mihail Nesterov: Pavel Florenski ja Sergei Bulgakov

Puoliksi intuitiosta, puoliksi muistin pohjalla kyteneestä tunnistamisesta etsiydyin Pietarin filosofian päivillä pyöreän pöydän keskusteluun, joka oli omistettu Pavel Florenskille, aiheena oli Tiede ja uskonto: dialogin ongelmia.

Tutkijat alustivat aiheesta lyhyin ja ytimekkäin puheenvuoroin, ilman paperia. Ytimekkyys johti siihen, että kaikki ei avautunut ilman syvällistä paneutumista kysymykseen ja käsiteapparaatin omaksumista.

Kiintoisin - ehkä myös helpoiten avautuva - oli viimeinen puheenvuoro, jonka piti isä Vladimir. Hän kuittasi koko ongelman toteamalla, että ongelmaa ei ole. Tiede on asioiden ja ilmiöiden esittämistä symbolisesti. Ja lisäsi: "Lukekaa Florenskia!"*

Pavel Florenski (1882 - 1937) oli - monien muiden toimiensa ohella filosofi, matemaatikko, sähköinsinööri, keksijä ja uusmarttyyri - ortodoksinen dogmaatikko, joka seurusteli Sergei Bulgakovin (1871 - 1944) kanssa. Bulgakovia pidetään yhtenä 1900-luvun nimekkäimmistä ortodoksisista teologeista. Molemmat tunsivat luonnollisesti hyvin Vladimir Solovjovin ajatuksia (1853 - 1900), jonka oppi pyhästä viisaudesta, Sofiasta, herätti huolta oikeaoppisuudesta ja syytöksiä kerettiläisyydestä.Näihin kolmeen ortodoksisen kirkon oppineeseen viittasi usea puhujista. 


Isä Vladimir selvitti eroa käsitteiden 'dushevnost' ja vastaparina 'duhovnost' välillä Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen päähenkilön Raskolnikovin kautta: hän oli sielullinen, mutta ei hengellinen. Isä Vladimirin käsityksen mukaan koko Dostovjevskin tuotanto koskee juuri tätä eroa.

Tieteen ja uskonnon dialogia koskeva pyöreän pöydän keskustelu oli sipuli, joka halkaistiin ja josta paljastui kokonaisia maailmoita, vähintään kaksi. Tämä ei ollut tilaisuus, jossa sipuli olisi kuorittu kerros kerrokselta, eroteltu kerroksia ja viivähdetty sipulin kyynelehdittävissä oksideissa tai nautittu sen eteerisistä öljyistä. Sipuli on kaunis, kiehtova niin maultaan kuin aromiltaan, mutta äärettömän aikaa vaativa niin kuorittavaksi kuin ymmärrettäväksi. Sitä kai filosofia pohjimmiltaan on: kuka meistä ymmärtää sipulin?


Eeva-Liisa

Pietarissa järjestetään syksyisin filosofian päivät loka-marraskuussa. Ne ovat kaikille avoimet ja tänäkin syksynä erilaisia symposiumeja, pyöreän pöydän keskusteluja ja seminaareja oli yli 40 pitkin kaupunkia eri yliopistoissa, lehtien toimistoissa ja muissa, osin hieman ankeissakin, mutta jostain syystä sanoisin aiheeseen sopivissa tiloissa.

*Florenskin esseitä on koottu ja käännetty englanniksi teokseen: "The Pillar and the Ground of the Truth: An Essay in Orthodox Theodicy in Twelve Letters". Esseet vuosilta 1914 - 18.

Syksy valossa

Pakkasyön jälkeen, aamulla Taurian puiston valo oli kaunein mitä koskaan. Jalopuiden mustat rungot, lehvästöjen kulta, veden heijastumat. Tätä puistoa minun tulee ikävä. Tarkemmin sanoen: tämän puiston puita, valoa ja vettä minun tulee ikävä.

Eeva-Liisa

"Olemme lukeneet romaaninne..." *

Kun Moskovasta etsii Mihail Bulgakoville omistettuja muistomerkkejä joutuu pyörryksiin. Sillä sekä museoita että teattereita on kaksi, nimet poikkeavat toisistaan sen verran, että ne sekoittaa taatusti. Toinen väittää olevansa aito ja ainoa museo, mutta se joka näin väittää, on perustettu myöhemmin kuin se, joka ei itse asiassa ole edes museo vaan vain Bulgakovin talo. Molemmat sijaitsevat samassa osoitteessa Bol'shaja Sadovaja 10. Sisäpiha on heikosti valaistu ja oven päällä näen juuri ja juuri kyltin: 302 bis. Maaginen osoite.

Törmään sisään Bulgakovin taloon ja solahdan suoraan opastetulle kierrokselle. Nuori opas kertoo Bulgakovin tarinaa: Kiovan hengellistä akatemiaa johtaneesta isästä, rakkaasta äidistä, sisaruksista, lääketieteen opinnoista, järkyttävistä kokemuksista aloittelevana lääkärinä, kirjailijan uran alkutaipaleesta, kolmesta vaimosta. Mustalainen oli povannut nuorelle Mihailille elämää kolmen vaimon kanssa. Kierroksen jälkeen jään hetkeksi keskustelemaan oppaan kanssa. Opas on jotenkin otettu siitä, että olen Suomesta. Pohdimme onko romaani Mestari ja Margarita filosofinen, uskonnollinen vai ateistinen romaani. Kaikille näille ja monille muille tulkinnoille on kannattajansa 'bulgakovedien' eli Bulgakov-tutkijoiden keskuudessa. Olipa romaani mitä tahansa näistä, tai aivan jotain muuta, olen monesti ihaillut ja ihmetellyt romaanin universaalista näkökulmaa, se ei käsittele filosofiaa tai kristinuskoa neuvostomaailmasta mutta ei myöskään kapeasti ortodoksisesta spirituaaliteetista käsin. Se avaa laajempia ajatuskulkuja kuin moni vapaan nykyajan teos.

Mutta lukijani, lukijani...! Nyt ei ollut tarkoitus höpistä, vaan kertoa osoitteeseen Bol'shaja Sadovaja 10 kätkeytyvästä toisesta huoneistosta, joka muitta mutkitta ilmoittaa olevansa 'the one and only' - Mihail Bulgakovin museo. Kiipeän neljänteen kerrokseen. Porraskäytävä on täynnä graffiteja, ikkunat ovat huimaavan korkeat ja myöhemmin kuulen, ettei niitä ole koskaan pesty, vaikka talo lienee 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteesta.

Olen etukäteen ilmoittautunut museon järjestämään 'teatralisoituun ekskursioon'. Vetäjä tulee tervehtimään ja kysyy minulta: "Oletteko te se italialainen Bulgakov-tutkija?" En, en, vaikka olen minä joskus vääntänyt gradun Bulgakovista. Hän kysyy nimeäni ja väittää löytäneensä tiedon siitä netistä. Venäläistä kohteliaisuutta tai salaperäisten tapahtumien jatkumoa.

Ekskursio ja huoneistomuseo on valtion tukea saavan museon arvokkuuden mukainen. Jollain tapaa kuulin kuitenkin selvemmin kissan mouruamisen, raitiovaunun kirskunnan ja kirjoituskoneen rätinän Bulgakovin talossa, joka ei ole museo.

Eeva-Liisa

* otsikon repliikin lausuu Woland romaanin Mestari ja Margarita lopussa Mestarille, joka saa kehotuksen täydentää ja päättää romaaninsa, ja mestari vapauttaa romaaninsa sankarin, kuten Wolandkin vapauttaa Mestarin.  

Mihail Bulgakov jo sokeutuneena helmikuussa 1940

vähän ennen kuolemaansa.

"Romaaninne tuo teille vielä yllätyksiä!"

"Ei kissoja vaunuun!"

 

Moskovan matkalla oli yksi tarkoitus: tutustua Mihail Afanasjevitsh Bulgakovin kortteleihin, tarkemmin sanottuna Mestari ja Margarita -romaanin (en tiedä miksi erinomainen kääntäjä Ulla-Liisa Heino tai WSOY-kustantamo aikoinaan otti romaanin suomalaisen version nimeksi Saatana saapuu Moskovaan?) kortteleihin, katuihin ja erityisesti kujiin.

Siinä samassa päädyin kahteen Bulgakov-museoon, jotka sijaitsevat samassa legendaarisessa osoitteessa Bol'shaja Sadovaja 302 bis. Itse asiassa vain toinen on valtion tukea nauttiva museo eli Mihail Bulgakovin museo, toista, Bulgakovin taloa (tai kotia) pyörittävät vapaaehtoiset. Mutta siitä myöhemmin, koska ensin...

... kävelin Jermolejevan kujaa pitkin kunnes saavuin Patriarkan lammille. Spiridonovka kaarsi lähellä. Minä jatkoin Malen'kaja Bronnajalle, jolla runoilija Ivan Nikolajevitsh turhaan etsi Patriarkan puistossa tapaamiaan henkilöitä - professoria, konsultanttia, kuoronjohtajaa, mitä lienevät ollutkaan. Kaiken lisäksi Ivan N. oli nähnyt joukkiossa miehen, tai kissan, siis kissaa muistuttavan miehen tai miestä muistuttavan kissan, joka oli hypännyt raitiovaunuun ja halunnut maksaa. Rahastaja oli ajanut kissan ulos ja huutanut: "Ei kissoja vaunuun!" Mutta kissa oli tehnyt tempun, johon kuka tahansa kyytiä tarvitseva olisi turvautunut: tarrautunut viimeisen vaunun takapuskuriin ja matkusti näin jäniksenä.

Huomaan ajautuvani kuin huomaamattani johonkin muuhun tarinaan kuin omaani. Minunhan piti kertoa omasta Moskovan vierailustani. Kun siis kissa oli hävinnyt näköpiiristä, tarvitsin jotain vahvistavaa. Aivan puiston vieressä kulkee Bol'shoi Patriarshi -kuja ja siellä näin pilkottavan kyltin Kafe Begemot. Sinne!

Istuin pitkän tovin ja rauhoitin mieltäni ja hermojani lasillisella gruusialaista valkoviintä, Tsinandalia. Tarvitsin tyynen hetken ennen seuraavaa etappia eli taloa osoitteessa Bol'shaja Sadovaja 10, 302 bis, josta seuraavassa osassa.

Eeva-Liisa

Lokakuun kirkkain päivä hautuumailla

Sunnuntai hautausmaalla. Kävelyä, kuinka puut ovat korkeita. Kuinka keltaiset lehdet antavat aivan erityisen valon. Ihmisiä kävelyllä, perheitä. Jokaisella syy viettää valoisa päivä täällä.

Yksi syy kävelyymme oli se, että ystäväni oli käynyt Aleksandr Nevskin lavran hautausmailla 80-luvulla. Hän halusi löytää muistomerkkejä, joita silloin oli näyttänyt ystävä, nuori miesTshelishev, kertonut niiden olevan kaukaisia perheenjäseniä. Poikkesimme 1700-luvun hautausmaalla olevaan Lazaruksen kirkkoon - ja sieltä löysimme Tshelishevyn perheen merkillisen tarinan: valtiomies Nikolai Tshelishev, vaimonsa Maria, syntyään ruhtinatar Hovanskaja ja heidän poikansa, 23-vuotiaana kuollut Aleksandr. Kun kysyimme heidän muistomerkkejään, opas ihmetteli ja kysyi mitä te heistä tiedätte? Kuulemma kukaan ei kovin paljon, tarina on edelleen arkistojen kätkössä. Raotimme aavistuksen verran salaisuuden verhoa.

Eeva-Liisa