Reunahuomautuksia edelliseen blogiin

Reunahuomautus nro 1, saunassa:

- vesijumpan jälkeen menen saunaan ja alan keskustella nuoren naisen kanssa musiikista. Moitin pumppaavaa ja yksitoikkoista jumputusta, jolla aina vesijumppa aloitetaan, kun taas loppurentoutuksen aikana soiva ranskalainen chanson tai amerikkalainen jazz ovat mannaa. Nuori nainen on eri mieltä: aluksi pitääkin olla reipas tempo, että meistä saa tehoja irti. En enää jatka aiheesta, koska huomaan että olemme eri sukupolvea. Sen sijaan kerron kuulleeni juuri Patarouva- oopperan, jonka musiikista pidin, kun taas tarina jäi minulle tyhjäksi ja kaukaiseksi. Nuori nainen vastasi vierailleensa taas hiljakkoin Pushkinin kotimuseossa ja miettineensä siellä, kuinka Aleksandr Sergejevitshillä oli varaa pitää yllä sellaista kaupunkiasuntoa. Pohdimme yhdessä oliko Patarouvan köyhä German Pushkinin alter ego? 


Reunahuomautus nro 2, ystävän luona:

- istun ystävän kanssa höyryävän teekupposen äärellä. Valitan, etten ymmärrä Pushkinin Patarouvan

tematiikkaa. Ystäväni sanoo, että älä laita Pushkinin syyksi, jos on tehty huono libretto oopperaan. Jatkan ja moitin puvustajia, jotka ovat pukeneet arvokkaasti ikääntyneet (ja pulskistuneet) oopperatähdet valkoisiin balettisukkahousuihin. Ystäväni muistelee useamman kuin yhden kriitikon sanoneen niille, jotka ovat irvistelleet oopperataiteen vieraantumista todellisuudesta, että ooppera on ehdollinen tai suhteellinen taidemuoto ('uslovnyi'). Miten tuo on ymmärrettävä, en tiedä, mutta luulisin olevani suhteellisesti tyytyväisempi, jos oopperatähdillä olisi enemmän vaatetta. En tiedä sitäkään miten oopperoiden tarinoista tulisi psykologisesti uskottavampia, vaikka ehkä oopperan laulutapa auttaa: ystävämme kanssa totesimme molemmat, että eihän oopperalaulusta kukaan mitään selvää saa, ei edes omalla äidinkielellään, joten mitä väliä stoorilla on?

Eeva-Liisa