Kun palasin joululomaltani Pietariin menin Suureen nukketeatteriin katsomaan näytelmää Jouluna kaikki ovat vähän kuin tietäjiä... No mutta enhän minä näin voi aloittaa uutta vuotta ja uutta blogia: ensinnäkin aloitus on sama kuin tismalleen vuosi sitten, 8.tammikuuta 2014. Toiseksi ensin lienee paikallaan toivottaa noin kolmelle säännölliselle lukijallemme: Kiitos viime vuodesta ja onnellista uutta vuotta!
Ja takaisin: en voinut välttää kiusausta nähdä uudelleen nukketeatterin joulunäytelmää. Se on liikuttava, tuolit heiluvat lasten ja aikuisten alla. Katosta laskeutuu mandariineja, kuten Josif Brodskin runossa, josta myös näytelmän nimi. Tarina vie mennessään. Eräskin mies kommentoi puoliääneen näytelmää koko esityksen ajan. Vilkaisin taakseni nähdäkseni sepustiko hän näytelmän (olematonta) juonta lapselle, mutta ei: mies vain kommentoi, joko kiusaantuneen näköiselle vaimolleen tai meille muille.
Esitys ei kuitenkaan ole kronologinen ja Joosefin ja Marian perheen tarinakin kerrotaan ainakin kaksi kertaa. Samoin hirveä Herodes saa esittää repliikkinsä pariin otteeseen. Mikä siis esityksessä kiehtoo?
Enkeli, joka lentää läpsyttelee ilmestyäkseen milloin tietäjille, milloin paimenille ja lopulta kuolemalle. Kertojat, jotka juuttuvat tekstiin ja joita kuiskaajan täytyy nousta piilostaan hoputtamaan. Joululaulut - oletan että ne ovat ortodoksisen joulutradition mukaisia, vaikka en tunnista niitä - joiden esitystapa on vähän kuin virttä veisaisi polokan tahtiin, polokan tahtiin.
Ensi vuonna menen taas ja muistelen näitä muita kertoja. Tuolien narinakin on joka kerta erilaista. Piparkakut olivat mausteisempia tänä vuonna. Vanhan talon kapea portaikko oli täynnä tuikkuja, ja katsojat ohjattiin pimeässä niiden valossa kerrosta ylemmäs pienelle näyttämölle. Tänä vuonna minua ei enää huolestuttanut tuleeko tulipalo. Joulun ihme.
Eeva-Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti