Ivan ei puhu mitään. Osoittaa vain penkkiä. Suututin hänet taas. Pitihän minun tietää, että hän tietää parhaiten mikä minulle on parasta. Asiakas tai potilashan ei täällä tiedä mitään. Lääkäri, hoitaja tai - kuten tässä tapauksessa - hieroja tietää. Heti ovesta sisään tullessani aloin antaa Ivanille ohjeita mistä saa hieroa ja mistä ei. Ohjeita? Ivanille?
Hän alkaa hieroa juuri sieltä mistä ei pitänyt: niskasta ja yläselästä, koska olen herännyt päänsärkyyn. Lyhyt kommentti kieltooni kuului: "Ai kuka on sanonut, ettei saa hieroa, jos on kipua?" Kuulen äänensävystä, että kovin paljon Jumalaa vaatimattomammalla auktoriteetilla ei tässä ole mitään tekoa. Inisen: "Lääkäri sanoi." Hah, sanovat Ivanin kädet, jotka murjaisevat niskan kohdalta.
Seuraavaksi hän - koko ajan niskaa ja yläselkää hieroessaan - pitää vuolassanaisen ja vastaan sanomattoman luennon siitä, kuinka hieronta laittaa veren kiertämään, kuinka hieronta pistää lihakset töihin ja plää, plää, plää...
...kunnes nukahdan. Ivan on siirtynyt käsiin, hän nostaa käsivarteni ilmaan ja komentaa: "Rentouta!" Olen aina ihmetellyt pystyykö joku rentouttamaan jonkun kehonosan tuosta vain, komennuksesta. Joogassa harjoitellaan rentoutusta pitkään ja hartaasti, sen opettelulle uhrataan paljon aikaa.
Valmis, sanoo Ivan. Hän vaikuttaa leppyneen. Minäkin olen leppynyt: koko keho tuntuu rentoutuneelta, mielikin on levollinen. Mutta ensi kerralla pyydän taas Irinaa hieromaan, kotiini. Irina on lempeä eikä luennoi. Toisaalta: ehkä Ivanin työtavassa toteutuu voima ja vastavoima.
Eeva-Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti