"Rakastaa Pietaria"

 

 ... on Tatjana Moskvinan esseen nimi. Pahaenteisesti se on sitaattimerkeissä. Esseessä ihmetellään ja pohditaan Pietaria ja pietarilaisia. Muun muassa Pietarin kourasta irtautuneiden menestystä, sellaisten kuten Josif Brodskin tai Sergei Dovlatovin, tai - kuten kirjailija lisää - jos nämä eivät vakuuta, sellaisten kuin Anatoli Tshubaisin tai Vladimir Putinin.

Muuten, tähän asti ja jatkossa kaikki on lainausta, suoraa tai epäsuoraa käännöstä Moskvinan esseestä. Se mikä kuulostaa uudelta ja raikkaalta, on mitä luultavimmin esseistiltä, se mikä kalvakkaa, omaa tuotostani. Moskvinaa ei tietääkseni ole kokonaisen teoksen vertaa käännetty suomeksi. Korjatkaa, jos jollakulla on parempaa tietoa: iloitsisin loistavan ironisen sanataiturin ja terävän huomioitsijan löytämisestä.

Entisen pietarilaisen tajunta on kotikaupungin marinoima. Se on hänen aamutakkinsa ja kotitohvelinsa, jokapäiväinen leipänsä ja hengityksensä ja hänen huonojen tapojensa innoittaja. Moskvina puhuu eroottisesta etäisyydestä: entinen pietarilainen pyrkii takaisin kotikaupunkiinsa, pakenee sitä, keksii syitä ja seurauksia, puolustautuu, vaikkei kukaan syytä häntä. Loppujen lopuksi: ei Pietari ihmistä kaipaa.

Vaikka, kuten kirjailijatar on huomannut, eivätpä ihmisetkään tarvitse Pietaria. Kuten eivät Roomaa, Pariisia, Lontoota tai Venetsiaakaan. Pietarissa istutaan ongella Fontankan, Moikan ja Karpovkan rantapaasilla. Eivät he Talvipalatsia kaipaa, vaan ongellaistumista. Mitä kaloja saastuneista vesistä voi edes onkia? Kaksipäisiä ja puhuvia? Kirjoittajalla on vastaava kokemus Venetsiasta: kulautellaan bisseä, heitetään ylimääräiset vedet kanaaliin ja kirjoitetaan (renessanssitalon) seinään: "Metallica".

Ihminen pilaa minkä hyvänsä maiseman.

Niinpä Pietarissakin vallitsee kontrasti kaupungin ja ihmisten välillä. Ei vain kerta kaikkiaan onnistuta asuttamaan kaupunkia viisailla ja kohteliailla kulttuuri-ihmisillä, jotka joka käänteessä viittailisivat omiin klassikkoihinsa ja pukeutuisivat Pietariin niin tyylikkäästi sopivaan gris perle (helmenharmaa) -sävyyn.

Näin Tatjana Moskvina kotikaupungistaan teoksessa Huonon suklaan ylistys.

Eeva-Liisa

Tatjana Moskvina syntyi Leningradissa vuonna 1958. Opiskeli Valtion teatteri- ja elokuvainstituutissa Leningradissa ja valmistui teatterikriitikoksi. Kolumnisti, novellisti, näyttelijä, radio- ja televisiojournalisti.