Näyttämö pölisee. Näyttelijöillä on paljaat jalat. Niillä he juoksevat, hyppivät ja polkevat hiekkaa, sitä lentää toisen näyttelijän päälle. Tunnen vahvan hiekan tuoksun.
Istutaan rivissä, kaikki samalla tavalla. Jalat pannaan samaan suuntaan kuin toisellakin on, ristiin tai vierekkäin. Mutta katseet kääntyvät: yksi erottuu joukosta, ei osaa tai ei ehdi, yrittää, mutta tekee toisin, tyhmästi, toisin. On tyhmää tehdä toisin, olla toisenlainen. Ja kuitenkin:
eniten pidän juuri siitä nuoresta hölmöstä pitkästä miehestä, joka outona kulkee omia teitään.
Kuinka tuolilla istutaan? Kuinka kävellään? Kuinka hattu pannaan päähän? Kuinka hattu pysyy päässä? Kuinka nainen vietellään? Entä mies? Kuinka ollaan, eletään, kuollaan?
Ei puhuta.
Sanoin ei puhuta, kehot puhuvat.
Lopussa jokainen valuttaa sormiensa läpi pienen kasan hiekkaa, kun tuuli käy hänen ylitseen, häntä ei enää ole.
Ekklesiast oli sanaton kehollinen oletus. Ei siitä voi kertoa, menkää katsomaan.
Eeva-Liisa
PS Suuren nukketeatterin (Bol'shoi teatr kukol') verkkosivuilla kerrotaan, että Ekklesiast-näytelmä pohjautuu Salomonin kirjoihin vanhassa testamentissa. Niin, kyllä varmaan Siinain aavikollakin pöllysi ja kovaa.
Näytelmät koostivat teatterin pääohjaaja Ruslan Kudashev, koreografi Irina Ljahovskaja ja Kudashovin työpajan näyttelijät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti