Valoa ja varjoa Krimillä

Taiteilija kertoo aina Krimin valosta, varjosta, merestä, kukkivista puista. Sinne hänen ja koko taiteilijaperheen on päästävä jo varhain keväällä. Joskus hän kuulemma kävi jo pääsiäisen tienoilla 'tarkistamassa' paikkoja. Mitä vielä: miesten kanssa ottivat ryypyn jos toisenkin tapaamisen kunniaksi, mutta eniten sinne vetää valo ja Krimin niemimaalla eletyn lapsuuden muistot. Aivan sama mikä hänen taustansa lopulta on: tarinat kietoutuivat toiseensa, ihminen ihmiseen. 

Kuvat hehkuvat valoa. Ne ovat niin täynnä valoa, että silmiin sattuu. Kesäisellä tiellä ratsastaa kaksi hahmoa, kolmas istuu pienillä rattailla. Tie on kylätie, joka kulkee veden äärellä, ehkä Mustan meren rannoilla. Hylätty talo hohtaa valkoisen auringossa. Pihalla puunkäkkyrä kohoaa korkeammalle kuin talon katto. Ruoho on korkeaa, ihmisiä ei käy. Balaklavan linnoitus häämöttää okranharmaassa vuoristossa, pienen kaupungin talot turkooseine kattoineen tervehtivät pientä kalastusvenettä, joka puskee aallokossa.

Minulle Krimin niemimaa oli ollut vain myyttinen paikka, josta olin lukenut vuonna 1984 ruotsiksi käännetystä Vasili Aksionovin romaanista Krimin saari. Olin Tukholmassa ja synnyttänyt juuri tyttäreni, voin hyvin ja luin jännittävää romaania. Muistan hämärästi juonen ja tyylin: Krimin niemimaa onkin säilynyt itsenäisenä, siellä vallitsee kapitalismin ihanuus - mutta ei sekään välty satiirikon teräviltä viilloilta, vaikka Aksionov ei suinkaan ihaillut kritiikittömästi Neuvostoliittoa. Päinvastoin: toisinajattelija joutui jättämään kotimaansa ja muutti Yhdysvaltoihin 80-luvulla.

Kirjailijan ja kuvataiteilijan tarinoiden ja kuvien kautta olen ymmärtänyt, että myytin takana on aurinko, maa ja meri, ihmiset, aprikoosipuut, joiden hedelmät saavat kasvaa kypsiksi asti auringossa. Olen saanut maistaa Krimin niemimaalla kypsyneitä viinejä. Mieleeni on hiipinyt haave päästä kyläteille, nähdä valkoiset talot, maistaa oliiveja ja aprikooseja suoraan puusta. Nähdä ihmiset omassa ympäristössään, valossa ja varjossa. 

Tänään niemimaan yllä on varjo, en tiedä koska valo palaa ja mistä suunnasta.   

Eeva-Liisa