Muumina Venäjällä

Saavuin Pietariin juhlistamaan blogimme 1-vuotispäivää 17.2.  Halusin lisäksi kokea aidon Pietarin talven kiperine pakkasineen ja kinoksineen. Minulla on muistoja myös räntäisestä Pietarista, jäisistä jalkakäytävistä, joilla saa varoa katoilta putoavia jääpuikkoja. Varauduin kaikkeen upouusin goretex-jalkinein. Koekäveltyäni ne Helsingissä oikeaoppiset urakuviot täyttyivät pienistä kivenmurusista. Pietarissa lumesta ei ole jälkeäkään ja jalkakäytävät puhtaiksi siivotut. Ihmiset kulkevat ilman käsineitä, välillä sataa syksyisesti. Talviolympialaisia hehkutetaan väkinäisesti mediassa.

Luin sunnuntaihesarista  Jarkko Tontin analyysin sananvapauden tilasta Suomessa. Tove Janssonin 100-vuotisjuhlan merkeissä hän vertaa maatamme muumilaaksoon sekä entisiä ja nykyisiä päämiehiä muumeihin, jotka eivät uskalla arvostella Venäjää. Päänainen taas on äksy hemulitäti: tämä oli kuulopuheiden mukaan ylläpitänyt ”tunnetason Yhdysvaltain vastaisuutta”.  Muumilaakson asukkaat puolestaan elävät menneisyydessä, koska eivät ymmärrä haluta NATO-jäsenyyttä. Saksalaiset ja virolaiset eivät ole mitään pelokkaita muumeja, vaan vapaita natolaisia.

Aiemmin poliittiset analogiat haettiin vaikkapa Väinö Linnan teoksista, nyt muumipeikoista. Linna tuskin olisi mieltään pahoittanut. Mutta pelkäänpä Tove Janssonin muumitaivaassaan muuttuvan äksyksi hemulitädiksi, kun muumeilla tehdään politiikkaa. Hänen maailmassaan asiat ovat monisyisiä ja yllättäviä. Jos ei pidä varaansa, voi käydä kuten muumille ja mymmelille; joutuu hemulin imuriin roskien mukana. Mutta ei hätää: urhea pikku Myy saksii heidät ulos. Venäjällä Janssonin, rakastetusta kirjasta ”Što dalše?”on otettu uusintapainos. Mutta kuka tietää, ”Kuinkas sitten käyneekään?”

Olen liikkunut Pietarissa pysähtyneisyyden ja perestroikan ajoista nykypäiviin. Kovin vähän ovat suomalaiset voineet kansalaisyhteiskunnan edistämiseen vaikuttaa. Usein taloudelliset intressit ovat ajaneet ihmisoikeuksien ohi (samoin kuten ne tänään ajavat suhteessa Kiinaan). Mahdollisuus myydä suomalaisia laitteita arktisen öljynporauksen käyttöön on tärkeämpää kuin yhden Suomen kansalaisen laiton pidätys mielenilmauksen takia. Tšernyševskajan metroaseman edessä näen arviolta kuusitoistavuotiaan tytön kerjäämässä. Tämän jalat ovat riisitaudin johdosta vääntyneet pahasti sivulle. Sydäntä särkee katsoa, vaikka näihin on tottunut. Kysyn Tšernyševskin lailla: ”Mitä tehdä?” Päinvastoin kuin Tšernyševski, en osaa vastata. Nostan käteni ja lausun vanhan juutalaisen rukouksen: Anna minulle nöyryyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan!

Olen kävellyt kilometrejä sateenharmaassa Pietarissa. Kengän urissa ei ole kivenmurenaakaan. Vastaan on kävellyt tuhansia tuulenpieksemiä pietarilaisia. Erityistä innostusta olympialaisiin en havaitse. Minulle on yhdentekevää kuka voittaa jääkiekossa.  

Mikko 

Dialogia salongissa ja kulttuurilehdessä

Kiersin Taurian puistoa. Silmiini osui punaista hehkuva mainos-pylväs: Zvezda-lehti täyttää 90 vuotta. Lehti, joka julkaisi Osip Mandelshtamia, Boris Pasternakia ja joka eli läpi piirityksen. 

Yliopistovuosina luin tätä Venäjän vanhinta aikakauslehteä. En ole enää vuosiin seurannut lehteä ja hämmästyin iloisesti, että lehti elää edelleen. Uskomatonta, että tässä kilpailussa ja uutta sokeasti palvovassa postmodernissa ajassa joku lehti sinnittelee yhdeksänkymmenvuotiaaksi. Kaiken lisäksi, lehti ei ota vastaan materiaalia sähköisessä muodossa. Lämpimät onnitteluni! (täytyy hetimmiten ostaa lehden irtonumero).   

Käännyin kannoillani. Samalla kohtaa toisella puolella Taurian puistokatua on yksi lähitienoon lempirakennuksistani: kulmatalo, jossa Vjatsheslav Ivanov kokosi kotiinsa taiteilijoita, runoilijoita ja filosofeja vuosina 1905 - 1912. Talo on huonossa kunnossa ja ollut remontissa useat vuodet.

Vjatsheslav Ivanovitsh Ivanov syntyi 1866 ja aloitti historian ja filosofian opiskelunsa Moskovassa, jatkoi lukemalla roomalaista lakia Berliinissä. Hän muutti Roomaan arkeologian opintojensa takia. Siellä hän tapasi runoilija ja kääntäjä Lydia Zinovjeva-Hannibalin, jonka kanssa avioitui. He muuttivat ensin Ateenaan ja myöhemmin Geneveen, ja matkustelivat Egyptissä ja Palestiinassa. Ivanov kirjoitti itsekin runoja, sonetteja, joissa oli keskiaikaisten katolisten mystikkojen vaikutusta.

Tämä kosmopoliittinen aviopari asettui asumaan Taurian puistokadun tornitalon seitsemänteen kerrokseen, jossa alkoivat pitää kaupungin muodikkainta kirjallista salonkia taiteen ja tieteen kermalle. Salonki kokoontui joka keskiviikko ja siellä kävivät symbolistit kuten Aleksandr Blok, teatteri-ihmiset kuten Vsevolod Meyerhold, jopa myöhemmin Pariisiin muuttanut ja ortodoksinunnaksi vihitty Maria Skobtsova.

Zvezda sai ankaraa kritiikkiä julkaistuaan ideologisesti tyhjää runoutta kuten Anna Ahmatovan. Anna Ahmatovalle puolestaan jäi Ivanovin salongista ikävä muisto: Ivanov kehotti häntä jättämään aviomiehensä Nikolai Gumiljovin, itki kuullessaan runoilijattaren lukevan runojaan, mutta kritisoi niitä jälkeenpäin.

Tarinat kertovat minulle hauraasta, mutta inhimillisestä unelmasta, vapaudesta. "Vapaus ilmenee dialogissa".

Eeva-Liisa