sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Tuoksua yössä



 
 














Palasin Pietariin. Otin Suomen asemalta metron. Nousin Tshernyshevskajan metrosta pimeään yöhön Furshtatskajan puistokadulla. Raahasin matkalaukkua, reppu painoi. Maa oli autio ja tyhjä, kadut rapaisia.

Mutta! lukkiutuneet aistini alkoivat yhtäkkiä heräillä... tunsin tuoksun: tuoreen leivän tuoksun. Kotikatujeni leipomosta Arnautista kantautui sieraimiini toivo. Huomisaamuna ostaisin leipomon kadulle aukeavasta ikkunaluukusta tuoreen leivän. Askeleitteni rytmi muuttui. Reppu ei enää painanut, matkalaukku kulki kevyemmin. Leivän tuoksun lisäksi aavistus kahvin aromista heräsi aistimuistista.  

Eeva-Liisa


Jälkikirjoitus: Arnautin leipätehdas perustettiin vuonna 1937. Mitä muuta samana vuonna Neuvostoliitossa ja maailmassa tapahtui?

15. helmikuuta Kyösti Kallio valittiin Suomen presidentiksi.

3. maaliskuuta Josif Stalin vaati trotskilaisten vastaisten toimien kiihdyttämistä

26. huhtikuuta alkoi Espanjan sisällissota: Luftwaffe pommitti Guernicaa. 

1. toukokuuta alkoi yleislakko Pariisissa.

31. toukokuuta Suomessa säädettiin kansaneläkelaki.

19. heinäkuuta Muenchenissä Saksassa avattiin ”turmeltuneiden taiteilijoiden” teosten näyttely. Esillä oli muun muassa Paul Kleen, Oskar Kokoschkan ja Wassily Kandinskyn töitä.

 8. elokuuta Stalinin vainot vahvistuivat, kun Moskovan Butovossa teloitettiin 91 ensimmäiseen vakavuusluokkaan kuulunutta neuvostovastaista elementtiä elokuun alussa voimaan tulleen käskyn ”Operaatiosta entisten kulakkien, rikollisten ja muiden neuvostovastaisten elementtien rankaisemiseksi” mukaan.

5. marraskuuta Adolf Hitler ilmoitti salaisessa kokouksessa suunnitelmastaan hankkia elintilaa  saksalaisille.

6. joulukuuta itsenäinen Suomi täytti 20 vuotta.


 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti