Kronikka yhden sielun pelastamisesta. Lukee ohjelmalehtisessä. Ensivaikutelmani kuitenkin on, että näyttämöllä on hevonen. Päätin olla juuttumatta siihen.
Miten sielu oli ensin onnellinen, lapsellisen ja tyhmän onnellinen, ajatteli että maailma on hyvä. Sielu kopsutteli pitkin ja poikin, hihkui ja hirnui. Kun se sai hieman ikää, se pääsi töihin - husaarille! Se piti siitä kovasti. Hummattiin ja huudettiin, hurjaa laukkaa kiidettiin. Mutta husaari ei pitänyt sielua kauaa ja niinpä sielu joutui mitä kovimpiin kohtaloihin: sitä moititiin, haukuttiin, ivattiin, lyötiin ja potkittiin. Sielu ymmärsi senkin, ettei sen äiti ollut sitä rakastanut, koska se oli vääränvärinen.
Minun tulee sielua surku. Mutta minua myös nolottaa sielun puolesta, että se oli niin naiivi, että se uskoi olevansa yhtä hyvä kuin muutkin, ansaitsevansa parempaa, silloinkin kun koko ympäristö karjui yhtä kurkkua: "Vääränvärinen!" Mitä yksilön ajatus painaa massan edessä?
Yritän löytää jotain viisasta, mitä joku olisi kirjoittanut tai sanonut naiiviudesta. Löydän lainauksen Stanislavskilta Kristiina Revon kirjoittamasta taiteiden maisterin työstä: "Naiivius on näyttelijälle kullanarvoinen ominaisuus. Ei Puškin turhaan sanonut: 'Runouden, luoja nähköön, täytyy olla tyhmänpuoleista.' Jokainen näyttelijä on jossain määrin lapsekas. Mutta elämässä hän häpeilee sitä ja yrittää salata synnynnäisen ominaisuutensa. Älkää tehkö sitä, älkää ainakaan näyttämöllä." Jotenkin lohduttaa, että edes näyttelijöitä oikein patistetaan olemaan naiiveja ja, kuten ymmärrän, naiiviudessaankin pysymään siinä minkä uskoo oikeaksi.
Stanislavskin metodissa näyttelijöitä kehotetaan asettamaan itselleen seuraavanlainen peruskysymys: ”Mitä tekisin tänään, tässä ja nyt JOS olisin samassa tilanteessa kuin roolihenkilöni?”
Entä katsoja, minä: mitä tekisin, tässä ja nyt JOS olisin samassa tilanteessa kuin näyttämöllä oleva roolihenkilö? Hevonen? Sielu? Ihminen?
Eeva-Liisa
Bol'shoi Teatr Kukol, Suuri nukketeatteri, Pietari: Holstomer, Leo Tolstoin tekstin mukaan. Ohjaaja Ruslan Kudashev.
Lähde ja lainaukset: Kristiina Repo. Johdatusta Stanislavskin järjestelmään ja toiminta-analyysin metodiin. Stanislavskin järjestelmä – tapa ajatella. Väärinkäsitysten kautta eläväksi metodiksi. Tutkielma kevät 2008. Teatterikorkeakoulun teatteritaiteen maisterin tutkinnon opinnäytetyön pohjalta muokattu ja päivitetty versio 9.11.201. Alkuperäinen opinnäytetyö luettavissa TeaKin kirjastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti