Pähkinäsaaressa

Myöhästyimme aamupäivän paikallisjunasta ja seuraava menisi iltapäivällä. Oli keksittävä vaihtoehto. Onneksi ohikulkija neuvoi bussin numero 575 metroasema Dybenkolla. Bussi ajoi suorinta tietä Shlisselburgin pikkukaupunkiin, josta lähti moottorivene Pähkinäsaarelle.

”Hyvä saada 700 vuoden perspektiivi paskamaiseen todellisuuteen!” ystävätär huudahti kertoessani retkestä novgorodilaisten vuonna 1323 perustamaan linnoitussaareen. Samana vuonna solmittiin Pähkinäsaaren rauha Novgorodin ja Ruotsin välillä. Saari oli kaupan, tavarankuljetuksen ja sotilasmahdin kannalta strategisella paikalla: Laatokka laskee niillä kohdin Neva-jokea Suomenlahteen.

Koko saari on kivilinnoitusta, vihreää on läikkinä muurien sisällä ja pienellä kaistaleella muurien ja valtavien sinisten Laatokan vesimassojen välissä.

Novgorodilaiset ja ruotsalaiset vuorottelivat saaren herroina, kunnes vuonna 1478 se päätyi Moskovalle, joka rakennutti sinne uuden linnoituksen 1514 – 25. Seuraavina vuosina ruotsalaisten toistuvat hyökkäykset pystyttiin torjumaan, mutta vuonna 1612 se antautui ja Stolbovan rauhassa se määrättiin Ruotsille.

Pietari Suuri ei tyytynyt tähän vaan valloitti linnoituksen takaisin suuressa Pohjan sodassa vuonna 1702. Raja siirtyi silloin kauemmas, Viipurista länteen ja saaren sotilaallinen merkitys väheni.

Merkittävät historian käänteet vaativat sulattelua ja retkeläisten vatsat kurnivat.  Asetumme mukavasti aurinkoon linnoituksen sisäpihan penkille ja kaivamme eväät esiin. Valitsemme paikan vahtimummelin näkymättömistä, ettemme joutuisi piilottamaan sienipiirakkaa. Tyrnevät tädit ja arvonsa tuntevat sotien veteraanit pitävät omaa komentoa: muistomerkeillä ja pyhillä paikolla ei syödä.

Mielenkiintoisin on vasta edessä: Pietari Suuren aikana linnoitussaarelle perustettiin vankila, jonne teljettiin parin vuosisadan ajan kansanvallan kannattajia. Yksi näistä tsaarinvastaisista ajattelijoista ja toimijoista oli vuonna 1852 syntynyt Vera Figner.

Aatelistyttö liittyi jo nuorena opiskelijana vuonna 1873 Venäjän sosiaalivallankumouksellisiin. Kiehtova lääketiedettäkin opiskellut nainen vietti vuodet 1884 - 1904 eristyksissä saarella, missä hän käytti aikansa kirjoittamiseen.

Figner johti myöhemmin vallankumouksellista Narodnaja volja -liikettä. Tämän liikkeen aktivistit tekivät seitsemän epäonnistunutta yritystä kunnes onnistuivat attentaatissaan tsaari Aleksanteri II:sta vastaan. Tsaarin muistoksi murhapaikalle pystytettiin myöhemmin Verikirkko, Kristuksen ylösnousemisen katedraali.

Mutta takaisin Pähkinäsaarelle: sieltä ei tiedetä kenenkään päässeen pakoon.  Rangaistukset olivat erittäin ankaria eristyksineen ja äärimmäisen pienine ruoka-annoksineen.

Harvoin löytyy yhtä havainnollista poliittisen historian läpileikkausta yhtä tiiviissä paketissa kuin Pähkinäsaarelta. Edellisiin näyttämökuviin on lisättävä 500 päivää syksystä 1941 tammikuuhun 1943 Leningradin etuvartiona saksalaisia vastaan ja Elämän tienä – leivän tienä – nälkään nääntyville piiritetyn kaupungin asukkaille.  

Eeva-Liisa