Kevään merkkejä kotikulmilla
Tänä vuonna kaikki on hidasta ja myöhäistä. Suomessa vietetään yhtä keväisistä juhlista, helatorstaita, kun taas Venäjällä ollaan vasta vietetty pääsiäistä.
Helatorstain aattona kävelin kotiin Smolnan kirkosta. Ohjelmassa oli Händelin Messias ja väsynyt mieleni oli jo konsertissa liikahtanut uusiin uomiin. Astuessani ulos kirkosta – jota ei juuri koskaan ole käytetty kirkkona, ja nykyään lähes yksinomaan konserttisalina – ja havahduin illan valoon: kello oli jo 21.30, mutta Pietarin pehmeä valo valaisi yhä edessäni kaukaisuuteen avautuvan Shpalernaja-kadun.
Helatorstain aattona kävelin kotiin Smolnan kirkosta. Ohjelmassa oli Händelin Messias ja väsynyt mieleni oli jo konsertissa liikahtanut uusiin uomiin. Astuessani ulos kirkosta – jota ei juuri koskaan ole käytetty kirkkona, ja nykyään lähes yksinomaan konserttisalina – ja havahduin illan valoon: kello oli jo 21.30, mutta Pietarin pehmeä valo valaisi yhä edessäni kaukaisuuteen avautuvan Shpalernaja-kadun.
Askeleet tuntuivat kevyiltä, poikien
skeittilautaharjoitukset jatkuivat Dzerzhinskin patsaalla, läheisellä nurmikolla
taas tytöt ulkoiluttivat suuria koiriaan.
Kadun varrella oli voitonpäivän ilmoituksia ja onnitteluja
sodan veteraaneille. Ikääntynyt pariskunta käveli ohitseni juhla-asussa,
rouvalla muhkea punainen kukkakimppu, herralla kunniamerkit komeassa rivissä
rinnuksilla. Molemmilla kenraalin ryhti ja vartiosotilaan askel.
Kuljin Shpalernajaa Taurian puiston ohi. Se on ollut lähes
kuukauden päivät suljettuna, kuivumassa. Onkohan se jo avattu? Olen kiirehtinyt
aamuisin töihin niin, etten ole ehtinyt edes katsahtaa ovatko portit jo auki.
Kesäaamuisin teen pienen ylimääräisen lenkin puiston kautta, kun se on vielä
tyhjä ja hiljainen.
Samalla huomaan, etten ole kuullut linnunlaulua. Eivätkö
linnut laula? Vai enkö kuule niitä? Eikö niiden olisi jo pitänyt palata,
aloittaa kevätpuuhansa?
Ehkä kevät on jäänyt minulta itseltäni puolitiehen.
Eeva-Liisa
 |
| Sisäpiha Shpalernajalla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti