tiistai 26. helmikuuta 2013

Kissa ja Kärpänen




26.2.2013


Gruusialaisravintoloita täällä on joka kulmassa. Yrtit tuoksuvat, lammaspata muhii, munakoisorullasta löytää hasselpähkinäsydämen. Viinilistalla on ranskalaisia ja italialaisia viinejä, mutta aina tarjotaan myös ’paikallista’ kotiviiniä, toisin sanoen gruusialaista. Miten tuontiluvan kanssa on nykyään, en tiedä, mutta hieman kalliimpaa se on kuin eurooppalaiset viinit. 

Mutta en minä ruoasta aikonut kirjoittaa. Astuimme pari askelta kellarikerrokseen, ravintolaan nimeltä Kärpänen, Muhinan taideakatemiaa vastapäätä. Varhaiseen lounasaikaan ravintola uinui vielä, tarjoilija lakaisi verkkaisesti lattiaa – vain kissa seurasi valppaasti harjan liikkeitä. Hyvänen aika, kissa!

Miten meillä? Kissasta tulisi ongelma: terveysviranomaiset, hygienia, allergikot. 

Mutta täällä kissa vei kaiken huomiomme. Kiipesi takanreunustaa myöten meitä tervehtimään, nuuhkaili ja teki tuttavuutta aikansa, hävisi sitten pöydän alle. Jatkoimme maukkaan gruusialaisen papukeiton, lobion, lusikoimista. Mutta eipä aikaakaan, kun häntä ja koko kissa keksi uutta ajankulua takista roikkuvista nauhoista, tavoitteli niitä molemmilla tassuilla – ja rämähti lopulta hyvin epäkissamaisesti maahan. ”Nuori”, totesi tarjoilijatar lakonisesti, kissaa tarkoittaen.     

Päätimme arkilounaamme teekupillisella, hyvästelimme tarjoilijan ja kissan. Minulle jäi tuntu, että molemmat palasivat omaan rauhaansa, tarjoilija otti harjan ja ryhtyi taas lakaisemaan, kissa kiipesi tuolille vahtimaan. 

Eeva-Liisa

Gruusialainen ravintola Muha-Tsokotuha
osoite: Soljanoi pereulok 14, puh. +7 812 273 38 30.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti