Paluu idästä länteen - uusi blogi Sijamuotoja

Tervetuloa seuraamaan uutta blogia nimeltä Sijamuotoja, joka löytyy osoitteesta:

sijamuotoja.blogspot.com

Blogia kirjoittaa toinen Potjomkinin päivien kirjoittajista eli Eeva-Liisa, joka on palannut koti-Suomeen ja on hämmentävän usein hämmästynyt, häkeltynyt, hälyttynyt tai huolissaan. Olen onnekas, jos saan jakaa osan näistä kokemuksista. Toisaalta, blogin ei ole tarkoitus olla vain paluumuuttajan parkunaa, vaan myös leikkimielistä mitä monimuotoisempaa puhetta, sijamuotojen viljelyä ja hurmaavia sormiharjoituksia.

Eeva-Liisa

PS sijamuodothan ovat tässä puhdas tekosyy, tosiasiassa tuskin muistan kuinka monta sijamuotoa suomen kielessä on... kouluaikoinani niitä väitettiin olevan viisitoista, mutta ainakin yksi tai kaksi sijaa oli kuollut. Syvä kumarrukseni niille, jotka ovat oppineet tai opettelevat kielemme tolkuttomuuksia. Lisää kaikenlaisista tolkuttomuuksista tulevissa blogiteksteissä.

Para!

Blogimme ajatus on omien kokemusten pohjalta kuvata elämää Pietarissa. Eeva-Liisa on tuonut esiin ainutlaatuisia havaintoja ja teemoja. Lopetan päivittämisen, sillä omat välittömät kokemukseni kaupungista ovat vähenneet matkojen harventuessa.

Aloitimme orastavan toiveikkuuden vallassa. Viime vuosien tapahtumat Venäjällä muistuttavat Shakespearen kuningasdraamoja, joissa riidellään, juonitellaan ja tuhotaan vastustajat. Juuri ennen opposition mielenosoitusta sen johtaja murhataan. Syylliset löytyvät salamannopeasti. Osa kansasta siirtyy tyrannin puolelle, muut vaikenevat. Isänmaanrakkaus vaihtuu apatiaan: rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.

Zvagintsevin ”Leviatan” on masentava kuvaus tilanteesta, jossa korruptoitunut valtakoneisto murskaa yksilön. Avoimeksi jää, onko nimi Leviatan enteellinen (tarun Leviatan nielee auringon). Vai onko päähenkilö Kolja kuin raamatun Job, joka epäinhimillisten kärsimysten jälkeen saa kokea armon? Elokuvassaan ”Pioneerisankarit” Natalia Kudrjašova kertoo omasta 30+ sukupolvestaan siitä, millaisia ovat viimeiset pioneerileirien kasvatit. Kyseessä on toimelias sukupolvi, joka täyttää elämänsä työllä, matkustamisella, kodin rakentamisella. Kuitenkin mielen valtaa tyhjyys. Idealistisen kasvatuksen ja nykytodellisuuden ristiriita on räikeä.”Nyt on toisenlainen aika, johon kyllä sopeudumme mainiosti, mutta itsensä tunteminen todella eläväksi ihmiseksi on erittäin vaikeaa”, sanoo Kudrjašova. Materialismin sijaan hänen sukupolvella on tarve ”suurempaan hyvään”.

Alakuloisista näkymistä huolimatta: Pietari muuttuu alituisesti, se on yllättänyt minut positiivisesti lukuisia kertoja ja tekee niin edelleenkin. Varmuuden vuoksi hyvästelen lukijat ”Kolmen sisaren” Olgan sanoin:

”Aika kuluu ja me lähdemme iäksi, meidät unohdetaan, meidän kasvomme ja äänemme unohdetaan, unohdetaan montako meitä oli, mutta meidän kärsimyksemme muuttuvat iloksi niille, jotka tulevat elämään meidän jälkeemme, onni ja rauha koittavat maan päällä ja hyvillä sanoilla siunaten muistetaan niitä jotka nyt elävät”. (suom. M. Anhava) 

On aika sanoa hyvästi...

Viisi vuotta on pitkä aika. Sanotaan, että aika menee nopeasti. En ole samaa mieltä. Aika on aina erilaista. On pitkää aikaa, ja lyhyttä. On odottavan aikaa, ja odotettua, ohikiitävää aikaa. On tullut aika sanoa hyvästit Pietarille.

Minä lähden, Pietari jää. Pietariin jäävät myös minun muistoni. Ja se aika, jonka olen elänyt. Minunkin aikani jää elämään Pietariin. Ajatus lohduttaa minua.

Kiitos teille lukijat, on ollut hyvä tietää että joku lukee blogia aina silloin tällöin, että joku on kanssamme. Lämmin kiitos myös kommenteista.

Eeva-Liisa ja Mikko (haluatko Mikko kirjoittaa omat hyvästit?)

Sfinksi vai troikka, tsaari vai aivan tavallinen vaari?

 
"Pietarilla on aina kahdet kasvot. Ne on halkaistu kuin uusien sfinksien kasvot, joiden takana on Krestyn vankila. Älyllisen masokistin suurinta nautintoa on keskustella kulta- ja hopeakaudesta, ja Suuren kaupungin ainutlaatuisesta kohtalosta."

Kävelyilläni kohtaan useita kuvia, mutta totta on että usein ne viittaavat menneeseen, harvoin tulevaan tai läsnä olevaan. Mietin mikä voisi olla tämän päivän Pietarin - tai miksei saman tien Venäjän, vaikka mielelläni rajoitankin pohdintani ympärilläni sykähtelevään kaupunkiin - symboli, kasvokuva?

Joululomilta palattuani olen kiinnittänyt huomiota, taas kerran, julkisen tilan kuviin. Uuden vuoden ja joulutoivotusten kuvat tulevat traditiosta ja historiasta: televisiossa Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirill joululiturgiaa toimittamassa, kadulla on kuvia tsaari-Venäjän ajasta, mahtavista ruhtinaista ja vanhoista maaseutuperinteistä kuten kelkka-ajeluista troikalla - niin ja olihan hämmästyksekseni jo katumainos tulevasta prokuraattorin eli syyttäjäviranomaisen päivästä. Täällä lukuisilla eri ammattikunnilla on omat juhlapäivänsä. Minkälainen symboli, minkälaiset kasvot olisivat syyttäjäviranomaista esittävässä kuvassa?  

Tulin pohtineeksi kuvien symboliarvoa, kun luin Jelena Hellberg-Hirnin teosta Leninburgista eli matkaa Pietarista Leningradiin ja taas Pietariin. Kiintoisasta kaupunkiarkkitehtuuria, kaupunkikuvaa ja symboleja historiaperspektiivistä luotaavasta teoksesta poimin tähän vain kysymyksen, joka kiteytyy siihen, mistä ajasta ja minkälaisesta maailmasta kertovat tämän päivän julkisen tilan kuvat ja muut symbolit Pietarissa? Mietin kuumeisesti olenko nähnyt tästä päivästä tai lähitulevaisuudesta kertovia symboleja, jotka eivät ole mainosten mekasta lainattua siirappihöttöä tai menneisyyden haikailua? Olenko nähnyt kuvaa, jossa olisi tämän päivän pietarilaiselle viesti jostain, mikä herättää toivoa, uskoa ja iloa tästä päivästä tai tulevasta? Miten olisi pieni kannustus vaikkapa aivan tavalliselle, joskin kunnolliselle ihmiselle, vaikkapa jollekin tämän päivän kurimuksessa kituuttavalle eläkeläisvaarille tai -mummolle?

Samalla kun pohdin tätä, mietin sydän syrjälläni, teenkö oikeutta rakkaalle viiden vuoden aikaiselle kotikaupungilleni, onko asia mitenkään paremmin Helsingissä ja muualla?

Eeva-Liisa

Elena Hellberg-Hirnin englanninkielinen alkuperäisteos: "Imperial Imprints. Post-Soviet St.Petersburg". Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2003. Lainaukset suomennoksesta, SKS:n toimituksia 1273, Helsinki 2010.

Valoa

Jouduin pohtimaan mikä minulle on tärkeää asunnossa. Tietysti se, että se on koti. Mutta kuinka asunnosta tulee koti? Minulle - näin uskon - tärkeintä on valo. Muistan hetken yhdessä Helsingin asunnoistani aikoja sitten, kun valo yhtäkkiä siilautui sälekaihtimien välistä ja valaisi vaatimattoman asuntoni. Siitä hetkestä paikasta tuli koti.

Pietarin kodissa parasta on ollut valo. Aurinko nousee Taurian puiston takaa, vaikka aluksi ei ole kuin aavistus, tiiraan keittiön ikkunasta pimeään ja tiedän että siellä on valoa. Ja joka aamu on ihme tapahtunut: valo on saapunut, vaikka jos ajattelen tätäkin hämärää ja sateista päivää, valo on enemmän uskon kuin näkemisen asia.

Jossain vaiheessa aamua siirryn olohuoneeseen, valo seuraa minua. Aurinkotervehdys tulisi aika luontaisesti, vaikka tosiasiassa joogaan enimmäkseen piikkimatolla. Huomaan valon lisääntyvän hetki hetkeltä.

 
Kerran kollega vaimoineen kävi kylässä. Oli varhainen sunnuntai-iltapäivä, talvella. Juuri sinä päivänä sattui olemaan kirkas auringonpaiste, jota valui joka ikkunasta huoneisiin. Kollegan vaimo purskahti itkuun. Hän kertoi kaipaavansa suunnattomasti valoa, koska he asuvat upeassa, tilavassa huoneistossa, mutta sisäpihalle päin. Oivalsin sen, mitä olin jo intuitiivisesti tiennyt: hulppeinkaan sisustus tai tilavinkaan asunto ei voi tarjota sitä, minkä luonto antaa ilmaiseksi, valon.

Eeva-Liisa

Lähiklubilla

Aleksei Tshizhik

Eilen lähdin vihdoin Shpalernaja-kadun JFC-jazzklubille. Konserttia veti Andrei Kondakov - jazzmusiikin säveltäjä ja pianisti, klubin taiteellinen johtaja. Lipuissamme luki aivan toisten taiteilijoiden nimet, emmekä saaneet mitään selitystä sille, mistä muutokset johtuivat. Rauhoituimme, kun yleisö ei vaikuttanut pettyneeltä, vaan vaikutti lähinnä olevan haltioituneen odotuksen vallassa.   

Kondakov esitteli Aleksei Tshizhikin, joka soittaa vibrafonia viidellä palikalla tai puusauvalla ja klubin tiedotteen mukaan hallitsee tekniikan ainoana maailmassa. Tshizhik on soittanut Placido Domingon ja Rostropovitshin kanssa ja häntä pidetään yhtenä alansa maailman tähtenä.

Kondakov, Tshizhik ja kontrabasisti Grigori Voskoboinik soittivat useita Kondakovin ja Tshizhikin kappaleita. Istuimme aivan lähellä soittolavaa, improvisoinnin ilo läikkyi ja kuohui. Aloin ymmärtää mitä on virtuoosimainen esitys. Pietarissa ei ole harvinaista eksyä konserttiin, josta ei tiedä mitään - ja huomata olevansa ainutlaatuisessa maailmanluokan esityksessä.

Eeva-Liisa

JFC jazz-klubi, Shpalernaja ulitsa 33, Pietari.

Aleksei Tshizhik ja Andrei Kondakov

Grigori Voskoboinik

 

Edith Södergran ja kissa

 




Mikä oli Edith Södergranin ajatus, kun hän kirjoitti Totti-kissasta suurin piirtein näin: "Ei kaikkia olentoja ole luotu sitä varten, että niitä niin rakastettaisiin." Käännös Totti-kissan venäjänkielisestä muistomerkistä Raivolasta, en ole löytänyt Södergranin tekstiä ruotsiksi, jolla kielellä oletan hänen sen kirjoittaneen.

Tarkoittiko Södergran, että toiset ovat luotu rakastettaviksi, rakastetuiksi - ja toiset eivät? Vai tarkoittiko hän, että toiset - kuten nähtävästi hänen Totti-kissansa - ovat niin itsenäisiä, että he eivät tarvitse rakkautta, ainakaan siinä määrin kuin sitä heille suotaisiin? Vai kirjoittiko Södergran itsestään?

Salaperäinen ajatus kiehtoo. Mutta myös Södergranin viehtymys kissoihin kiehtoo. Tämän rakkauden ja suuren arvoituksen Södergran kutoo runoihinsa, joissa useammassa kuin yhdessä kissa edustaa syvää ystävyyttä, jossa itsenäisyys ja sydämen pohjattomuus säilyy, mutta jaetaan.

Eeva-Liisa

Maailmassa ei kellään ole aikaa paitsi yksin Jumalalla.
Ja sentähden tulevat kaikki kukat hänen luokseen,
ja kukista viimeinen,
lemmikki, pyytää häneltä enemmän loistoa
sinisiin silmiinsä,
ja muurahainen pyytää häneltä suurempaa voimaa
tarttuakseen korteen.
Ja mehiläiset pyytävät häneltä väkevämpää voittolaulua
purppuranpunaisia ruusuja varten.

Ja Jumala on mukana kaikissa yhteyksissä.
Kun eukko arvaamatta kohtasi kissansa kaivolla
ja kissa emäntänsä.
Se oli suuri ilo heille molemmille,
mutta kaikkein suurin oli se, että Jumala oli vienyt heidät yhteen
ja tahtonut heille tämän ihmeellisen ystävyyden neljänätoista vuotena.



Edith Södergran syntyi 4.4.1892 Pietarissa ja kuoli 24.6.1923 Raivolassa. Hänen muistomerkkinsä sijaitsee Raivolassa, Karjalan kannaksella veden äärellä. Aivan lähellä on Totti-kissan muistomerkki. Molemmat muistomerkit sijaitsevat lähellä Raivolan ortodoksista kirkkoa. Parhaillaan pieni ortodoksinen kirkko jää tiilisen uudisrakennuksen varjoon: aivan tien viereen rakennetaan mahtavaa uutta kirkkoa.