Ruotsalainen ystäväni sanoi: "On ihan paikallaan juhlia rauhaa." Jäykistyin - ja aloin etsiä rauhan symboleja, rauhan sanoja, rauhan lauluja. Ei, minun oli pakko kertoa hänelle, ettei 70-vuotisjuhlallisuuksia toisen maailmansodan, tai kuten venäläiset sanovat, suuren isänmaallisen sodan, päättymistä viettävän Pietarin keskustasta juuri löytynyt rauhasta kertovia viestejä tänään. Tämä on sotilaallisen voiton päivä.
Ruotsalaisen sana pani minut välttämään itsestään selvyyksiä. Miksi tämä päivä on vain ja yksinomaan voiton päivä? Voisihan se olla rauhan päivä, maiden ja ihmisten yhdessä saavuttama, vaikkakin raskaalla hinnalla maksettu? Entä sodan päättymisen päivä - ja jonkin toisen aikakauden alkamisen päivä?
Euroopassa harva jos kukaan vähättelee venäläisten kärsimyksiä ja uhreja. Venäjä on yksi niistä maista, jotka menettivät prosentuaalisesti eniten ihmishenkiä, niin sotilaita kuin siviilejä. Mikä on arvokas tapa kunnioittaa heitä? Miten kasvattaa lapset tuntemaan oman maansa historia, arvostamaan isoisien ja isoäitien työtä ja menetyksiä, mutta myös tunnustamaan maansa historialliset ja tämän päivän virheet? Jokainen maa voi olla ylpeä ihmisistään, kulttuuristaan, historiastaan - ja jokaisen maan on syytä käydä läpi historiansa synkät luvut, tunnustaa ne, palauttaa kunnia niille, joilta se suotta riistettiin, joille kunnia kuuluu.
Venäläinen ystäväni kertoi minulle isoisästään, joka oli joutunut Stalinin terrorin takia karkotetuksi kodistaan ja jättämään omaisuutensa, kaiken. Myöhemmin hänen maineensa oli rehabilitoitu. Mutta omaisuutta tai kotia ei ole koskaan palautettu.
En ole historioitsija enkä psykologi, mutta uskon, että niin yksilöiden kuin kansojenkin historiassa varjojen kieltäminen vie vain uusiin varjoihin. Valossa voi juhlia vain se, joka on nähnyt ja tunnustanut varjonsa.
Eeva-Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti