Sain ystävältä Zinaida Lindenin Hufvudstadsbladetiin kirjoittaman kolumnin Hemma - borta, Kotona - poissa. Siinä Linden kertoo kotimaan vaihtamisesta, koti-ikävästä, ulkopuolisuuden kokemuksesta.
Kahden kodin ihmiset ovat eri sakkia kuin kahden kotimaan ihmiset. Puhumattakaan monen eri maan ihmisistä. Asuin Pietarissa, silloisessa Leningradissa ensimmäisen kerran 80-luvun alussa. Toinen kotini oli Tukholmassa, jossa asuin lähimmän ihmiseni kanssa, mutta kotimaani oli Suomi. Siihen aikaan vielä oli hyvä matkustaa Suomen kautta Ruotsiin. Suomi oli Ruotsia takapajuisempi, tai no, aivan konkreettisesti: Suomessa ei juuri ollut maahanmuuttajia, muhimme omissa mehuissamme. Ruotsin sosiaalidemokraattinen kansankoti oli onnistunut tekemään Ruotsista maan, jossa kaikki olivat sinuja keskenään. Paitsi ehkä kuningas, vaikka siitä en ole varma.Tukholmassa hankin opiskelurahoja auttamalla vanhuksia kodeissa ja siivoamalla. Teitittelin yleensä asiakkaita, osa loukkaantui. Jollekulle taas suomenruotsalainen puheenparteni ja sanavarastoni toi kyyneleet silmiin: "Du använder ordet 'ämbar', det har jag inte hört sen barndomen...".
Kotimaa Suomen kautta oli hyvä matkustaa Ruotsiin, koska ero asuinmaan eli Neuvostoliiton ja maan, jossa kotini sijaitsi, pehmeni, jotenkin väljeni. Kyse ei ollut vain elintasosta, vaan tavasta elää: ruotsalainen suunnitteli kaiken, venäläinen ei viisivuotissuunnitelman ohella mitään muuta. Minua 70-luvulta asti hämmästyttänyt varmistelu ja hallinnan tarve on aikoja sitten levinnyt Suomeen. En tiedä tuliko se Ruotsista vai tuleeko se aina elintason nousun myötä.
Ruotsissa kaipasin leveää venäläistä luonnetta ja sielua. Neuvostoliitossa kaipasin Gevalia-kahvia. Suomessa kaipasin ruotsalaista kepeätä keskustelukulttuuria.
Entä tänään? En enää asu Ruotsissa, enkä käy siellä kovin usein, en tiedä mitä sieltä kaivata tai mitä siellä kaipaisin. Suomessa kaipaan Pietarin kujia, kanavia ja siltoja, yhtä Pietarin vanhimmista osista, Kolomnan kaupunginosaa ränsistyneine taloineen. Pietarissa kaipaan kolesterolia alentavaa levitettä.
Tiedän sittenkin mitä Ruotsista kaipaan: Tomas Tranströmerin sielukkuutta, Peppi Pitkätossun riivitöntä uskoa itseensä, sikäläisiä osuuskauppoja.
Eeva-Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti