Mitä silmäni näkevätkään...? Oman metroasemani kupeeseen on ilmestynyt tukevia sinisiä polkupyöriä. Ne näyttävät olevan hyvässä kunnossa. Kahdeksanpaikkaisessa parkissa on vielä kaksi pyörää odottamassa onnellista pyörän lainaajaa. Pitäisikö ryhtyä heti tuumasta toimeen ja lainata pyörä vaikkapa viikoksi? Mutta hetkinen: minne sen parkkeeraisin kotipihallani? Varastettaisiinko se sieltä?
Sitten, heti perään toinen kysymys hiipii mieleeni: entä kypärä? Niitä ei ole lainan. Mistä löytäisin sen nyt tähän hätään? Ja mieleen muistuu kokemus Helsingistä tältä kesältä, kun kerroin tyttärelleni olevani tulossa hänen luokseen pyörällä - merenrantoja pitkin, tuulesta ja vauhdista nauttien. Mihin tytär: onhan sinulla kypärä? Kuka hänetkin on opettanut niin tarkaksi, että muka joka kerta on kypärä oltava. Ei auttanut, ja lähdin etsimään läheisestä kauppakeskuksesta kypärää. Onneksi aivan tavallisesta marketista löytyi.
Mutta nyt ei ole kypärää. Olen nähnyt kuinka munankuori menee rikki. Niin menee kuulemma päänkuorikin.
Joka tapauksessa iloitsen pyöristä! Ne ovat kauniin sinisiä, ne tuovat tuulahduksen liikkeen vapautta ja reippaan demokraattisen ihmisen Eurooppaa Pietariin. Sitä paitsi, Amsterdamissa ja Kööpenhaminassa pyöräillään ilman kypärää. Ero on vain siinä, että siellä pyöräilijöiden määrä ylittää kriittisen massan rajan: autot eivät enää voi olla välittämättä pyöräilijöistä. Täällä jokainen pyöräilijä polkee henkensä kaupalla, vielä toistaiseksi.
Eeva-Liisa
 |
| Pietarin pyöräverkoston ohjeet, hinnasto ja sakot. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti