Sydäntäni riipaisee: Seitsemän arkkienkeliä saksofonille ja jousille on juuri alkanut. Myöhästyin! Miksi minun pitikään mennä ensiksi syömään
turskaa? Vaikka se oli erinomaista, vaikka näkymä hotellin kahdeksannesta
kerroksesta sateisen harmaalle Vienanjoelle oli lumoava, vaikka olin matkasta
väsynyt ja nälkäinen. Jäin vaille kaupungille ja sen suojelijalle omistettua sävellystä.
Päätän kävellä joenrantaa, tuuli ulisee. Harmaa viima työntää
takaapäin ja pakottaa ottamaan juoksuaskelia. Muistelen aamulentoa tuuli hännän
alla, myötätuulessa Pietarista Arkangeliin: tasainen hieno lento, kapteenin
nuori ääni kuuluttaa laskeutumisvalmisteluista ja kohta onnistuneesta
saapumisesta etuajassa kaupunkiin. Ihmiset sähköistyvät: ollaan perillä,
huoahtavat helpotuksesta. Samassa hetkessä kiitorata häviää altamme – ja
silmänräpäyksessä olemme pellolla, siipi maassa.
Palokunta, pelastuspartio. Kapteenin nolo ääni: olen
pahoillani, ajoimme reitiltä. Ihmiset ovat täysin rauhallisia, odotamme kunnes
kone tarkastetaan. Senkö varalta, ettei mahdollinen polttoainejäämä syttyisi
tuleen? Emme saa tietää, selityksiä ei anneta.
Kiertoajelulla opas niputtaa Arkangelin kolmeen
venäjänkielellä loppusoinnulliseen sanaan: ’treska, doska, toska’ eli turskaa,
tuskaa, puutavaraa. Mutta mielessäni muutan yhtälön muotoon ulinaa, kulinariaa,
havinaa. Tuulen komeaa ulinaa joella. Kulinariaa eli aaria paikalliselle turskalle, kampelalle ja pallakselle. Arkangelia vartioivan arkkienkeli Mikaelin siipien havinaa, mikä
ilmiselvästi heitti meidät, toki hieman maalin ohi, mutta turvallisessa
myötätuulessa kaupunkiin.
Eeva-Liisa
10.11.2013 Arkangelin Gostinnye Dvory –museossa esitetty pietarilaisen nykysäveltäjän Aleksandr
Manotskovin sävellys Seitsemän potrettia (arkkienkiä) saksofonille ja
jousille. Saksofoni: Ola Asdahl Rokkones.
 |
| Aleksandr Manotskov |
 |
| Ola Asdahl Rokkones |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti