lauantai 30. marraskuuta 2013

Katumainontaa: Rakkaus - mitä se on?


Palasin kotiin väsyneenä ja ärtyneenä. Kanadanranskalaisesta filmistä en ollut nähnyt puoliakaan, ymmärtänyt vain osan, olin joutunut seisomaan ja ilma oli loppunut. Ei tietenkään ollut kyse kaupallisesta esityksestä, vaan festivaalista. Se oli jouduttu siirtämään toiseen tilaan, ahtaampaan, mutta turvallisempaan. 

Filmiesityksen alussa norjalainen mies tervehtii yleisöä ja kertoo kuinka mielenkiintoista festivaalilla on ollut ja kuinka häntä oli varoiteltu lähtemästä. 

Filmi Tom maatilalla kertoo Tomista, joka saapuu Kanadan maaseudulle tapaamaan ensimmäistä kertaa kuolleen rakastettunsa perhettä. Perhe koostuu äidistä ja veljestä. Tom ei kuitenkaan heti paljasta kuka hän on, vaan tuo vain terveisiä kuolleen rakastetulta. Äiti alkaa kysellä Tomilta mitä hänen poikaansa rakastanut tyttö - kuten äiti olettaa - on kertonut pojasta. Tom kertoo minkälainen suhde on ollut ja kuinka he ovat rakastaneet toisiaan. Veli on jo arvannut Tomin ja veljensä suhteen laadun ja käyttää väkivaltaa estääkseen Tomia kertomasta äidille asioiden oikeaa laitaa. Veli Francis vetää viivaa ja pakottaa Tominkin ottamaan tarjouksen vastaan. Hautajaisissa Tom soittaa ystävänsä muistoksi laulumusiikkia, jonka sanoista pienen maaseutupaikkakunnan asukkaat alkavat arvailla kuka kaupungista saapunut nuori mies on. 

Näin tarina jatkuu, mutta en saanut kaikista juonen käänteistä selvää, koska oli pakko hakeutua salin perälle haukkaamaan ilmaa ja sieltä taas ei juuri kuullut eikä nähnyt. 

Kun tulen kotikadulleni näen uuden katumainoksen: Ljubov', shto eto? Vsjo ravno. Rakkaus, mitä se on? Sama se. Lopun voi kääntää toisellakin tavalla: Tuli mitä tuli. Tai: Hinnalla millä hyvänsä. 

Eeva-Liisa

Filmin alkuperäinen nimi: Tom à la ferme, Kanada 2013. Ohjaus Xavier Dolan. 
Elokuvaviikko Bok o bok, viikko 48 Pietarissa.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Turskaa ja enkeleitä



 
Sydäntäni riipaisee: Seitsemän arkkienkeliä saksofonille ja jousille on juuri alkanut. Myöhästyin! Miksi minun pitikään mennä ensiksi syömään turskaa? Vaikka se oli erinomaista, vaikka näkymä hotellin kahdeksannesta kerroksesta sateisen harmaalle Vienanjoelle oli lumoava, vaikka olin matkasta väsynyt ja nälkäinen. Jäin vaille kaupungille ja sen suojelijalle omistettua sävellystä. 

Päätän kävellä joenrantaa, tuuli ulisee. Harmaa viima työntää takaapäin ja pakottaa ottamaan juoksuaskelia. Muistelen aamulentoa tuuli hännän alla, myötätuulessa Pietarista Arkangeliin: tasainen hieno lento, kapteenin nuori ääni kuuluttaa laskeutumisvalmisteluista ja kohta onnistuneesta saapumisesta etuajassa kaupunkiin. Ihmiset sähköistyvät: ollaan perillä, huoahtavat helpotuksesta. Samassa hetkessä kiitorata häviää altamme – ja silmänräpäyksessä olemme pellolla, siipi maassa. 

Palokunta, pelastuspartio. Kapteenin nolo ääni: olen pahoillani, ajoimme reitiltä. Ihmiset ovat täysin rauhallisia, odotamme kunnes kone tarkastetaan. Senkö varalta, ettei mahdollinen polttoainejäämä syttyisi tuleen? Emme saa tietää, selityksiä ei anneta.

Kiertoajelulla opas niputtaa Arkangelin kolmeen venäjänkielellä loppusoinnulliseen sanaan: ’treska, doska, toska’ eli turskaa, tuskaa, puutavaraa. Mutta mielessäni muutan yhtälön muotoon ulinaa, kulinariaa, havinaa. Tuulen komeaa ulinaa joella. Kulinariaa eli aaria paikalliselle turskalle, kampelalle ja pallakselle.  Arkangelia vartioivan arkkienkeli Mikaelin siipien havinaa, mikä ilmiselvästi heitti meidät, toki hieman maalin ohi, mutta turvallisessa myötätuulessa kaupunkiin.   

Eeva-Liisa

10.11.2013 Arkangelin Gostinnye Dvory –museossa esitetty pietarilaisen nykysäveltäjän Aleksandr Manotskovin sävellys Seitsemän potrettia (arkkienkiä) saksofonille ja jousille. Saksofoni: Ola Asdahl Rokkones.

Aleksandr Manotskov
 
Ola Asdahl Rokkones