sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Hevonen, meri, valo

Valentin Serovista minä en tiennyt juuri muuta kuin tarinan siitä, kuinka hän maalasi ruhtinatar Olga Orlovan muotokuvaan näkemyksensä rahan ja vallan tuomasta pöyhkeydestä. Ruhtinatar loukkaantui, eikä ottanut työtä palatsinsa seinälle, vaan lahjoitti sen museoon - ja tilasi uuden muotokuvan toiselta taiteilijalta.

Tänä vuonna on 150 vuotta Serovin syntymästä vuonna1865. Sekä hänen isänsä että äitinsä olivat säveltäjiä. Isänsä kuoleman jälkeen venäläisen taiteen isähahmo ja suojelija Sava Mamontov otti Serovin siipiensä suojaan ja koulutti häntä Abramtsevon taidesiirtolassaan. Siellä Serov tutustui Ilja Repiniin, jonka oppilas hän myöhemmin oli. Siellä hän ystävystyi taideopiskelijoihin Mihail Vrubeliin ja Leon Bakstiin. Bakst tutustutti Serovin näyttämökuvien tekemiseen ja niin Serovista tuli myös Ballet Russen tähtitaiteilijoiden Djagilevin ja Benois'n kollega. Benois johti Taiteen maailma, Mir iskusstva -liikettä.

Olen käynyt näyttelyssä nyt jo kaksi kertaa. Ymmärrän, että tärkeitä ovat näyttelyssä esillä olevat viimeisten vuosien antiikkiin liittyvät työt, kuten Euroopan ryöstö. Valentin Serov tunnetaan erityisesti muotokuvistaan, ja juuri sen takia Venäläisen museon kasvatustehtävänä lienee ollut kertoa toisenlaisesta taiteilijasta. Minulle hänen mestaruutensa on valossa ja maan väreissä. Meri kylpee valossa, hevonen kylpee vedessä. Kesäpäivän kuumuus hiostaa.

Eeva-Liisa


Valentin Aleksandrovitsh Serov 1865 - 1911

Venäläisen taiteen museon näyttely Serov - ei muotokuvamaalarina jatkuu 8. kesäkuuta 2015 asti.

Suomeksi niin Serovista kuin muistakin venäläistaiteilijoista voi lukea taidehistorioitsija Iliana Mejias-Ojajärven teoksesta Venäjän maalaustaide - Ikoneista avantgarden kynnykselle (WSOY). Mejias-Ojajärven mukaan Serov oli viimeinen venäläinen klassikko, joka jo enteili täysin uutta ja turbulenttia aikaa.

Lokakuu Domotkanovassa

Euroopan ryöstö
Ruhtinatar Olga Orlova


3 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta, pitääpä liittää Pietarin matkani ohjelmaan. Kiitoksena vihjeestä lähetän teille linkin kirjaan, joka ehkä kiinnostaa nyky-Pietarissa asujaa: http://books1.scholarsportal.info/viewdoc.html?id=125984#tabview=tab1 Sattumalta löytämäni Georg Kennanin Venäjä-tarinat on julkaistu New Yorkissa 1915, mutta jotain tuttua niissä on.

    VastaaPoista
  2. Luin kaikki tämän vuoden kertomukset. Tulee haikea mieli ja kaipuu. Halaus, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduin lämpimästi Johanna kommentistasi! Joskus tulee haikea mieli ja kaipuu jo täällä ollessa... Pietarin valoa ei ole missään muualla. Pietarissa ei tarvitse murehtia kulttuurista, vaeltelu kaupungin kujilla ja kanavilla on täyttymys sellaisenaan. Eeva-Liisa

      Poista