Tuoksua yössä

 
 














Palasin Pietariin. Otin Suomen asemalta metron. Nousin Tshernyshevskajan metrosta pimeään yöhön Furshtatskajan puistokadulla. Raahasin matkalaukkua, reppu painoi. Maa oli autio ja tyhjä, kadut rapaisia.

Mutta! lukkiutuneet aistini alkoivat yhtäkkiä heräillä... tunsin tuoksun: tuoreen leivän tuoksun. Kotikatujeni leipomosta Arnautista kantautui sieraimiini toivo. Huomisaamuna ostaisin leipomon kadulle aukeavasta ikkunaluukusta tuoreen leivän. Askeleitteni rytmi muuttui. Reppu ei enää painanut, matkalaukku kulki kevyemmin. Leivän tuoksun lisäksi aavistus kahvin aromista heräsi aistimuistista.  

Eeva-Liisa

Jälkikirjoitus: Arnautin leipätehdas perustettiin vuonna 1937. Mitä muuta samana vuonna Neuvostoliitossa ja maailmassa tapahtui?

15. helmikuuta Kyösti Kallio valittiin Suomen presidentiksi.

3. maaliskuuta Josif Stalin vaati trotskilaisten vastaisten toimien kiihdyttämistä

26. huhtikuuta alkoi Espanjan sisällissota: Luftwaffe pommitti Guernicaa. 

1. toukokuuta alkoi yleislakko Pariisissa.

31. toukokuuta Suomessa säädettiin kansaneläkelaki.

19. heinäkuuta Muenchenissä Saksassa avattiin ”turmeltuneiden taiteilijoiden” teosten näyttely. Esillä oli muun muassa Paul Kleen, Oskar Kokoschkan ja Wassily Kandinskyn töitä.

 8. elokuuta Stalinin vainot vahvistuivat, kun Moskovan Butovossa teloitettiin 91 ensimmäiseen vakavuusluokkaan kuulunutta neuvostovastaista elementtiä elokuun alussa voimaan tulleen käskyn ”Operaatiosta entisten kulakkien, rikollisten ja muiden neuvostovastaisten elementtien rankaisemiseksi” mukaan.

5. marraskuuta Adolf Hitler ilmoitti salaisessa kokouksessa suunnitelmastaan hankkia elintilaa  saksalaisille.

6. joulukuuta itsenäinen Suomi täytti 20 vuotta.

 

 

Rallati-rallati, Kristus syntyi ja Herodekselta pää poikki

Kun palasin joululomaltani Pietariin menin Suureen nukketeatteriin katsomaan näytelmää Jouluna kaikki ovat vähän kuin tietäjiä... Koko perheen näytelmä oli nimetty Josif Brodskin runon mukaan. Näytelmä koostui seitsemästä jouluseimestä, kuvaelmasta, joulun kertomukseen liittyen.

Tarinat liikkuivat Itämaan tietäjien Kasparin, Baltasarin ja Melkiorin mukana heidän suunnistaessaan Suuren Tähden mukaan uutta kuningasta kumartamaan; seurasivat Joosefia ja Mariaa heidän epätoivoisessa majapaikan etsimisessään; näyttivät Herodeksen kasvot, jotka irvistelivät kauheasti, muuttuivat milloin yhden viiksiniekan (Stalin), milloin toisen (Hitler) kasvoiksi.

Toisaalta, hauskempia tietäjiä en ole koskaan tavannut! Enkä iloisempia: ralleja rallattaen he kulkivat kohti tähteä... Ja kun enkeli vielä varmemmaksi vakuudeksi ilmestyi heille kertomaan kuka tämä kuningas oikeastaan on ja esitti tietäjille oman ylistyslaulunsa, oli sekin toista maata kuin yleensä: oman kansakouluni asteikolla laulelusta olisi saanut 5-, mutta tehtävän täyttämisen laadusta 10+.
 
Enkelin soolo oli virkistävä kuin karpalo kinuskikastikkeessa, muuten näytelmän kokonaisuutta kannattelivat nuoren laulu- ja soittotaitoisen näyttelijäkaartin esittämät joululaulut: Stille Nacht Heilige Nacht, Ave Maria, Raduitesja ljudije.

Herodeksellekin ilmestyi yllätysvieras, joka kyseli missä kuningas Herodes on. Kun kuningas alkoi aavistaa kyselijän tarkoitusperän, hän tekeytyi hovimieheksi ja väitti kuninkaan olevan erittäin pitkällä työmatkalla. Vieras oli lähtevinään, mutta kääntyi äkkiä ympäri ja yllätti kuninkaan, Herodeksen. Herodes alkoi hieroa kauppoja, mutta hänellä ei ollut mitään mitä vieras olisi ollut vailla: valtakuntaa hän ei tarvinnut, oli omakin. Niinpä kuvaelma päättyi ankarasti Herodeksen kannalta: pää poikki.

Mietin lasten kokemusta kuolemasta, Herodeksen vaatimasta pikkulasten surmasta, Kuolemasta viikatteineen. Takanani istuva pikkutyttö tarkisti äidiltään: "Tappoiko Elote vain pojat? Ei tyttöjä?"

Kekseliäät näyttämökuvat: lapaset Mariana ja Joosefina, moneen suuntaan aukeavat tarinalaatikot; hellyttävät henkilöt: rakastunut Joosef joka hädissään yrittää löytää Marialle paikkaa missä synnyttää, historian synkkien sivujen keskellä vaeltavat vilpittömät tietäjät, innokas enkeli aina valmiina astumaan esiin ja ilmoittelemaan - kaikki tämä muutti illan joulun ihmeeksi. Niin ja tietysti vielä katosta jokaisen katsojan syliin tipahtanut mandariini.

Eeva-Liisa

Suuri nukketeatteri, «Санкт-Петербургский Большой театр кукол», Nekrasovin katu 10, verkkosivu: vk.com/bkt_spb

13. tuoli?

Syksyn ehdoton kulttuuritapaus oli Pekka Pesosen vetämä venäläisen kirjallisuuden luentosarja ”12 tuolia”, joka täytti Helsingin yliopiston suuret salit kerta toisensa jälkeen. 12 eturivin kirjailijaa (viisi Finlandia-palkittua) kertoi itselleen merkittävästä venäläiskirjailijasta. Nimet olivat rusisteille hyvin tuttuja, mutta kirjailijat avasivat uusia näkökulmia; Ilpo Tiihonen puhalsi Majakovskin pilven uuteen lentoon, Pentti Linkola avasi Valentin Rasputinin ekologisen puolen, Hannu Mäkelä luki omia oivallisia Pushkin-käännöksiään. Itse sain eniten Rosa Liksomin Garshin-luennosta ja Marja-Leena Mikkolan esityksestä kääntämisen ongelmista.

Luentojen suosio oli osoitus myös uudesta kiinnostuksesta Venäjää ja sen kulttuuria kohtaan. Venäjän ja NL:n rujo menneisyys tarjoaa vahvoja draamallisia aineksia kirjoittajille. Liekö kiinnostuksen taustalla myös kyllästyminen meillä vuosikausia vallinneeseen pelokkaaseen tapaan torjua suuret kysymykset ironialla? Nyt haetaan merkityksiä elämään, kuten merkittävä osa venäläisestä kirjallisuudesta on aina hakenut. Toki totalitarismin kuvauksissa on vaara ajautua kohti liiallista sentimentaalisuutta. Mutta on myös toisenlaista  kirjallisuutta.

Salaa olin toivonut, että Sergei Dovlatov olisi tuotu esiin. Dovlatov, joka sai kokea sortokoneiston väkivallan, kuvasi elämänkerrallisissa teoksissaan neuvostotodellisuutta absurdina sekä oman elämänsä ironisena. Dovlatov (1941-1990) pääsi julkaisemaan vasta 1978 emigroiduttuaan New Yorkiin. Hänen kielensä on lakonista ja iskevää. Romaanin ”Matkalaukku” yksityiskohdat ovat Leningradissa matkustaneelle käsin kosketeltavia ja rakenne oivallinen. Teoksen alussa jo pitkään USA:ssa asunut kirjailija löytää Neuvostoliitosta mukaan pakatun matkalaukun. Pelkkä laukun sisältö kertoo enemmän kuin yhdenkään vuolaan eepikon kuvaukset: ”kaksirivinen puku, popliinipaita, paperiin käärityt kengät, samettitakki tekoturkisvuorella, hylkeennahkainen talvilakki, kolme paria suomalaisia kreppisukkia sekä autonkuljettajan hansikkaat”. Dovlatov kertoo jokaisen esineen tarinan: ”muistot niin sanotusti vyöryivät ylitseni. Ne olivat piileskelleet tuon kurjan lumppukasan laskoksissa ja ryöstäytyivät nyt päivänvaloon”. 

Harras toiveeni on: varataan kolmastoista tuoli Dovlatoville. Kääntäjä, Pauli Tapio, on saanut Raija Rymin-palkinnon ”Matkalaukun” ja ”Meikäläiset” teosten suomennoksista.

Mikko

 

Lisää aiheesta Venäläisen 
kirjallisuuden seuran sivuilta:

http://blogs.helsinki.fi/venalainen-kirjallisuus/

Kenen kanssa vietät joulua?

 
Joulua, tai uutta vuotta? Sama se, mutta missä seurassa? Missä vietät joulua? Uutta vuotta? Samat kysymykset molemmin puolin rajaa. Kepeät, kipeät.

Olga aikoo viettää joulua parhaan ystävättärensä kanssa. Äiti on kuollut, isästä en ole koskaan kuullut. Toinen ystävä ei vielä tiedä, koska pitkä joulutraditio katkesi viime joulun jälkeen: ystäväpiirin sosiaalisin ja vieraanvaraisin, jolla sitä paitsi oli tilavin koti, on poissa. Mitä tänä vuonna?     

Suomessa ystäväpiiri jakaantuu traditionalisteihin ja uusioajattelijoihin, viime mainittuihin lukeutuva auttelee lapsineeen tänäkin vuonna Hurstin joulussa. Perinteen kannattajat ovat jo viikkotolkulla pesseet ja vaihtaneet verhoja sekä koonneet kummilapselle adventtikalenteriin pikkulahjoja.

Venäjän perinne, toisin sanoen uuden Venäjän osin Neuvostoliitosta periytynyt juhlakalenteri, on jo alunperin hajanaisempi kuin meidän Suomessa. Perusjuhla on uusivuosi, joulu on ollut pienen ryhmän erikoisuus. Lisäksi joulua vietetään ortodoksien kalenterin mukaan vasta meidän loppiaisemme tienoilla - mikä on ilo siinä mielessä, että niin joulua kuin pääsiäistäkin voi viettää monta kertaa vuodessa: ensin Suomessa ja palata sitten tänne itärajan yli ottamaan kierros uudelleen.

Sitä paitsi joulupukki kävi jo Pietarissa, käveli vetten päällä ja lapset ja minä olimme innoissamme. Lapset lausuivat venäläisen tradition mukaisesti ulkoa runoja, lauloivat ja tanssivat. Voi, kun meilläkin Suomessa olisi sama ymmärrys: ulkoa opettelu kehittää muistia, sanavarastoa, antaa salaisen aarteen niitä hetkiä varten, kun ei voi tehdä mitään muuta kuin olla - ja muistella nerokkaita poljentoja, rytmiä ja jo unohtuneita kielemme sanoja.

Kun palaan joululomaltani loppaiseksi Pietariin, aion mennä Suureen nukketeatteriin katsomaan näytelmää Jouluna kaikki ovat vähän kuin tietäjiä... Koko perheen näytelmä on nimetty Josif Brodskin runon mukaan. Näytelmä kertoo kuulemma Mariasta ja Joosefista, pahasta keisari Herodeksesta sekä liikuttavasta Rahilista (kukahan se Rahil on?). Odotan kovasti kakkosjouluni näytelmää, joka kertoo viisaan tarinan naurun, ilon, ironian ja historiatiedon keinoin.

Eeva-Liisa

Suuri nukketeatteri, «Санкт-Петербургский Большой театр кукол», Nekrasovin katu 10, verkkosivu: vk.com/bkt_spb

Hanukka!

Olin hanukka-juhlassa, jossa laulettiin, tanssittiin, iloittiin ja naurettiin! Juhla järjestettiin valtavassa jääpalatsissa ja satelliitit lähettivät sen ympäri maailmaa. Yksi maan kuuluisimmista laulajista juoksi näyttämöltä yleisön joukkoon, villitsi sitä, kätteli, halasi - ja sanaili juontajien kanssa, jotka komentivat hänet heti takaisin ylös näyttämölle. Mihin suvereeni estraditaiteilija vastasi puhumalla ääneen mikrofoniinsa: "Tekniikka, sulkekaa noiden kahden pölvästin mikit, minä hoidan juonnon loppuun." Artistien kirjo oli hämmentävä: komeaäänisistä oopperalaulajista jazz-laulajattariin ja klezmer-muusikoihin, päätyen pop-tähtösiin, joiden parasta puolta, kaunista reittä, videokuvat näyttivät anteliaasti tässä uskonnollisessa ilojuhlassa.

Mieleenjäävimpiä esiintyjiä olivat edellä kuvattu Nikolai Baskov, Larisa Dolina ja Jonatan Razel. Baskov syntyi pikkukaupungissa lähellä Moskovaa, on ollut Bolshoi-teatterin tenori, mutta tehnyt sitten oman uran monipuolisena laulajana ja esiintyy maailmantähtien kuten Montserrat Caballet'n kanssa; allekirjoitti vuonna 2012 avoimen kirjeen, jossa arvosteli lakia homopropagandaa vastaan. Dolina syntyi juutalaiseen perheeseen Bakussa ja muutti kolmivuotiaana Odessaan; Dolina liittyi Yhtenäinen Venäjä -puolueeseen vuonna 2003. Razel on syntynyt New Yorkissa, muutti lapsena perheensä kanssa Israeliin; jätti musiikin vuosiksi, toimi paimenena ja luki psykologiaa.
 
Juhla alkoi sytyttämällä kynttilät, rabit puhuivat valosta ja pimeydestä ja siitä, että meidän olisi ajateltava enemmän valoa kuin varjoa. Kynttilöitä sytyttivät myös kaupungin ja Luoteis-Venäjän hallinnon ynnä presidentin hallinnon johto. Shimon Peres tervehti kuulijakuntaa suorassa lähetyksessä Jerusalemista: "Tulkoon valkeus!" Hanukan ajatus on, että kun uskoo ihmeeseen, se tapahtuu.  

Mikä ihmeellisintä, kaikki nämä ainekset mahtuivat samaan keitokseen. 

Eeva-Liisa

Hanukka on juutalaisten juhla, jota vietetään marras-tammikuussa. Se kestää kahdeksan päivää. Sitä vietetään makkabilaiskapinan aikana tapahtuneen ihmeen muistoksi: pieni määrä pyhää öljyä riitti kahdeksaksi päiväksi.

Nikolai Baskov

Larisa Dolina

Jonatan Razel

Katumainontaa: Rakkaus - mitä se on?

Palasin kotiin väsyneenä ja ärtyneenä. Kanadanranskalaisesta filmistä en ollut nähnyt puoliakaan, ymmärtänyt vain osan, olin joutunut seisomaan ja ilma oli loppunut. Ei tietenkään ollut kyse kaupallisesta esityksestä, vaan festivaalista. Se oli jouduttu siirtämään toiseen tilaan, ahtaampaan, mutta turvallisempaan. 

Filmiesityksen alussa norjalainen mies tervehtii yleisöä ja kertoo kuinka mielenkiintoista festivaalilla on ollut ja kuinka häntä oli varoiteltu lähtemästä. 

Filmi Tom maatilalla kertoo Tomista, joka saapuu Kanadan maaseudulle tapaamaan ensimmäistä kertaa kuolleen rakastettunsa perhettä. Perhe koostuu äidistä ja veljestä. Tom ei kuitenkaan heti paljasta kuka hän on, vaan tuo vain terveisiä kuolleen rakastetulta. Äiti alkaa kysellä Tomilta mitä hänen poikaansa rakastanut tyttö - kuten äiti olettaa - on kertonut pojasta. Tom kertoo minkälainen suhde on ollut ja kuinka he ovat rakastaneet toisiaan. Veli on jo arvannut Tomin ja veljensä suhteen laadun ja käyttää väkivaltaa estääkseen Tomia kertomasta äidille asioiden oikeaa laitaa. Veli Francis vetää viivaa ja pakottaa Tominkin ottamaan tarjouksen vastaan. Hautajaisissa Tom soittaa ystävänsä muistoksi laulumusiikkia, jonka sanoista pienen maaseutupaikkakunnan asukkaat alkavat arvailla kuka kaupungista saapunut nuori mies on. 

Näin tarina jatkuu, mutta en saanut kaikista juonen käänteistä selvää, koska oli pakko hakeutua salin perälle haukkaamaan ilmaa ja sieltä taas ei juuri kuullut eikä nähnyt. 

Kun tulen kotikadulleni näen uuden katumainoksen: Ljubov', shto eto? Vsjo ravno. Rakkaus, mitä se on? Sama se. Lopun voi kääntää toisellakin tavalla: Tuli mitä tuli. Tai: Hinnalla millä hyvänsä. 

Eeva-Liisa

Filmin alkuperäinen nimi: Tom à la ferme, Kanada 2013. Ohjaus Xavier Dolan. 
Elokuvaviikko Bok o bok, viikko 48 Pietarissa.

Turskaa ja enkeleitä

 

Sydäntäni riipaisee: Seitsemän arkkienkeliä saksofonille ja jousille on juuri alkanut. Myöhästyin! Miksi minun pitikään mennä ensiksi syömään turskaa? Vaikka se oli erinomaista, vaikka näkymä hotellin kahdeksannesta kerroksesta sateisen harmaalle Vienanjoelle oli lumoava, vaikka olin matkasta väsynyt ja nälkäinen. Jäin vaille kaupungille ja sen suojelijalle omistettua sävellystä. 

Päätän kävellä joenrantaa, tuuli ulisee. Harmaa viima työntää takaapäin ja pakottaa ottamaan juoksuaskelia. Muistelen aamulentoa tuuli hännän alla, myötätuulessa Pietarista Arkangeliin: tasainen hieno lento, kapteenin nuori ääni kuuluttaa laskeutumisvalmisteluista ja kohta onnistuneesta saapumisesta etuajassa kaupunkiin. Ihmiset sähköistyvät: ollaan perillä, huoahtavat helpotuksesta. Samassa hetkessä kiitorata häviää altamme – ja silmänräpäyksessä olemme pellolla, siipi maassa. 

Palokunta, pelastuspartio. Kapteenin nolo ääni: olen pahoillani, ajoimme reitiltä. Ihmiset ovat täysin rauhallisia, odotamme kunnes kone tarkastetaan. Senkö varalta, ettei mahdollinen polttoainejäämä syttyisi tuleen? Emme saa tietää, selityksiä ei anneta.

Kiertoajelulla opas niputtaa Arkangelin kolmeen venäjänkielellä loppusoinnulliseen sanaan: ’treska, doska, toska’ eli turskaa, tuskaa, puutavaraa. Mutta mielessäni muutan yhtälön muotoon ulinaa, kulinariaa, havinaa. Tuulen komeaa ulinaa joella. Kulinariaa eli aaria paikalliselle turskalle, kampelalle ja pallakselle.  Arkangelia vartioivan arkkienkeli Mikaelin siipien havinaa, mikä ilmiselvästi heitti meidät, toki hieman maalin ohi, mutta turvallisessa myötätuulessa kaupunkiin.   

Eeva-Liisa

10.11.2013 Arkangelin Gostinnye Dvory –museossa esitetty pietarilaisen nykysäveltäjän Aleksandr Manotskovin sävellys Seitsemän potrettia (arkkienkiä) saksofonille ja jousille. Saksofoni: Ola Asdahl Rokkones.

Aleksandr Manotskov

 

Ola Asdahl Rokkones